— Siinä on ritarin uljuutta!
— Se vasta on sotilas!
Senjälkeen he sanoivat Grylewskille:
— Teidän olisi pitänyt jäädä sinne ja antaa hänen tulla pois. Eikö teitä hävetä tulla takaisin? Joko alkoi peloittaa? Parempi olisi silloin ollut, että ette olisi ruvennut koko hommaan!
Grylewski vastasi:
— Teidän majesteettinne! Se, joka sanoo minua pelkuriksi, saa vastaukseni sapelistani, mutta teidän majesteettinne edessä minun on torjuttava syytös. Olin aivan linnakkeen muurilla, jota kenties kukaan näistä herroista ei kykenisi tekemään, mutta herra Babiniczilta sain moitteet päin silmiä aikeitteni vuoksi. "Menkää hiiteen!" — sanoi hän. — "Minä täällä puuhaan hiki hatussa enkä jouda kanssanne lörpöttelemään, enkä minä rupea jakamaan kenenkään kanssa kunniaa enkä päällikkyyttä! Minun on täällä hyvä olla, ja tänne minä jään, mutta te korjatkaa täältä luunne! Hitto vieköön! Meillä on niin nälkä, että näköä haittaa, ja meille lähetetään tänne ruoan asemesta jonkinmoinen päällikkö!" Mitä saatoin minä tehdä, teidän majesteettinne? En edes ihmettele hänen pahaa tuultaan, sillä hänellä on siellä todellakin yllin kyllin tekemistä.
— Voiko hän pitää asemansa? — kysyi kuningas.
— Mitäpä tuommoinen huimapää ei voisi? En muistanut sanoa, että hän lähtiessäni vielä huusi jälkeeni: "Pysyn täällä vaikka viikon, enkä antaudu, kunhan saan syötävää!"
— Mutta voiko siellä olla?
— Teidän majesteettinne, siellä on kuin tuomiopäivä olisi tullut! Kranaatti seuraa toistaan, niitten sirpaleet vinkuvat kuin pahat henget korvissa, maa on aivan läpeensä myllerretty ja savu estää puhumasta! Kuulat paiskelevat hiekkaa ja turpeita, niin että yhtä mittaa täytyy pudistella niitä pois. Paljon miehiä on kaatunut ja elossa olevat makaavat kuulien kaivamissa kuopissa ja ovat sirpaleista sekä mullasta laittaneet itselleen jonkinmoisia suojia. Ruotsalaiset ovat rakentaneet tuon linnakkeen erittäin vahvaksi, ja se on nyt meikäläisille eduksi. Minun siellä ollessani tuli avuksi Grodzickin lähettämää jalkaväkeä ja taistelu on siellä taas alkanut uudelleen.