— Koska emme voi hyökätä muureja vastaan niin kauan kuin niissä ei ole aukkoja, — sanoi kuningas, — niin teemme vielä tänään hyökkäyksen palatsia vastaan Krakowskie Przedmiesciessä. Se hajoittaa parhaiten ruotsalaisten huomion.
— Se on luja paikka, melkein linnoituksen veroiseksi vahvistettu, — huomautti Tiesenhausen.
— Mutta se ei saa apua kaupungista, sillä koko raivonsa he kohdistavat Babinicziin! — vastasi kuningas. — Niin on tehtävä! Käsken heti ryhtymään väkirynnäkköön, kunhan ensin siunaan Babiniczin.
Näin sanottuaan kuningas otti isä Cieciszowskin kädestä kultaisen ristiinnaulitun kuvan, kohotti sen ylös ja alkoi siunata kaukana savun ja tulen keskellä olevaa linnaketta sanoen:
— Aabrahamin, Iisakin ja Jaakopin Jumala, armahda kansaasi ja suo noitten hädässä olevien pelastua! Amen! Amen! Amen!
KOLMASTOISTA LUKU.
Tehtiin verinen väkirynnäkkö Nowy Światia ja Krakowskie Przedmieścieä vastaan, ja vaikka, se ei juuri onnistunutkaan, niin oli siitä kuitenkin se etu, että ruotsalaisten huomio kääntyi pois siitä linnakkeesta, jota Kmicic puolusti, ja siinä olevat miehet saivat jonkin verran levätä. Muutamia satoja miehiä kaatui. Mutta kuningas sai ilokseen nähdä, että nostoväkikin mitä miehuullisimmin ja kuolemaa halveksien hyökkäsi muureja vastaan, eikä epäonnistuminen ollenkaan lannistanut mieliä, vaan voiton varmuus sotajoukossa päinvastoin vain tuli entistä suuremmaksi.
Mutta onnellisin tapahtuma näinä päivinä oli Jan Zamoyskin ja Czarnieckin saapuminen. Edellinen toi mukanaan erinomaista jalkaväkeä ja niin isoja tykkejä Zamośćiesta, että ruotsalaisilla ei Varsovassa ollut niiden veroisia. Jälkimmäinen tuli ottamaan osaa loppurynnäkköön. Otaksuttiin, ja samoin arveli Czarnieckikin, että tämä rynnäkkö olisi viimeinen.
Suuret tykit asetettiin Kmicicin valtaamalle linnakkeelle, ja ne alkoivat heti pommittaa muureja ja porttia pakottaen ruotsalaisten haupitsit vaikenemaan. Sitten kenraali Grodzicki itse asettui tähän linnakkeeseen ja Kmicic palasi tataarilaistensa luo.
Hän ei ollut vielä ennättänyt asuntoonsa, kun hänet kutsuttiin kuninkaan luo. Koko esikuntansa läsnä ollessa kuningas kiitti nuorta ritaria. Myös Czarniecki, Sapieha, Lubomirski ja kruunun hetmanit ylistivät häntä. Hän seisoi siinä repeytyneessä ja mullan tahrimassa puvussaan, kasvot ruudinsavusta mustina ja unen puutteesta pökertyneenä, mutta iloissaan siitä, että oli jaksanut pitää linnakkeen hallussaan ja ansainnut osakseen tulleet kiitokset sekä suuren maineen molempien sotajoukkojen keskuudessa.