— Menkäämme siis nyt!
— Menkää ensin nukkumaan! — sanoi Zagloba.
— Olette oikeassa! Enpä tahdo pysyä jaloillani. Asuntoonsa tultuaan Andrzej noudattikin tätä saamaansa neuvoa sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän tapasi Hasslingin nukkumassa. Sen sijaan tulivat illalla häntä tervehtimään Zagloba ja Wolodyjowski, ja he istuutuivat lehtimajaan, jonka tataarilaiset olivat tehneet johtajalleen. Kiemliczit kaatoivat heidän pikareihinsa sadan vuoden vanhaa simaa, jota kuningas oli lähettänyt Kmicicille, ja he joivat sitä mielellään, sillä ulkona oli kuuma. Hassling, joka vielä oli kalpea ja nääntynyt, näytti tästä jalosta juomasta saavan uutta elämää ja voimia. Zagloba maiskutteli kieltään ja pyyhki hikeä otsaltaan.
— Hei! kuinka tuolla tykit jyrähtelevät! — sanoi nuori skotlantilainen. — Huomenna teette väkirynnäkön… Hyvä on terveitten olla!… Jumala teitä siunatkoon! Olen vieraan kansan jäsen ja palvelin sitä, jota olin velvollinen palvelemaan, mutta myötätuntoni on teidän puolellanne. Ah, millaista simaa! Tunnen elpyväni!
Hän heilautti kullankeltaiset hiuksensa taaksepäin ja loi siniset silmänsä taivaaseen. Hänen kasvonsa olivat erittäin kauniit ja niiden ilme vielä melkein kuin lapsen. Zagloba katsoi häneen liikutettuna.
— Te puhutte niin hyvin puolaa, herra ritari, kuin kuka tahansa meistä. Jääkää puolalaiseksi, rakastakaa isänmaatamme, niin teette oikean teon, eikä teiltä koskaan puutu simaa! Soturin on meillä helppo saada kansalaisoikeus.
— Se kai kävisi sitäkin helpommin, kun olen aatelismies, — sanoi
Hassling. — Nimeni kokonaisuudessaan on Hassling-Ketling of Elgin.
Sukuni polveutuu Englannista, vaikka on asettunut Skotlantiin.
— Ne ovat kaukaisia, merentakaisia maita — sanoi Zagloba. — On ikäänkuin säädyllisempää asua täällä.
— Minä viihdyn hyvin täällä!
— Mutta me emme! — sanoi Kmicic, joka alusta alkaen oli kärsimättömästi kääntelehtinyt penkillään. — Meistä on tärkeätä saada kuulla Taurogin tapahtumista, mutta te vain juttelette sukujuurista.