— Ei, totisesti! — huusi Kmicic hypäten seisomaan. — Minä sen tiedän paremmin kuin muut!
— Miten neiti Billewicz otti vastaan nuo kuninkaalliset kunnianosoitukset? — kysyi Wolodyjowski.
— Aluksi suopeasti, vaikka hänen kasvoistaan näkyi, että hänellä oli jokin sydänsuru. Hän otti osaa metsästysretkiin, naamiaisiin, ratsastusmatkoihin ja turnajaisiin, nähtävästi luullen, että ruhtinaan hovissa oli tämmöiset tavat. Mutta sitten hän huomasi, että se kaikki oli hänen takiaan. Tapahtui kerran, että ruhtinas, joka jo oli järjestänyt jos minkälaisia näytelmiä, tahtoi näyttää neidille, minkälaista sota on. Sytytettiin palamaan kylä lähellä Taurogia; jalkaväki puolusti sitä, ruhtinas hyökkäsi. Ruhtinas sai loistavan voiton, ja kerrotaan hänen sitten kunniansa loisteessa langenneen neidin jalkoihin ja pyytäneen tämän vastarakkautta. Ei tiedetä, mitä ruhtinas silloin proposuit, mutta siitä lähtien oli heidän ystävyytensä lopussa. Neiti pysytteli nyt aina setänsä, miekankantajan, rinnalla, ja ruhtinas…
— Alkoi häntä uhkailla? — huudahti Kmicic.
— Eikö mitä! Hän laittautui kreikkalaiseksi paimeneksi, Philemoniksi. Erityiset lähetit kiitivät Königsbergiin hakemaan paimenviittoja, nauhoja ja peruukkeja. Hän oli olevinaan epätoivoissaan, kuljeskeli neidin ikkunain alla ja soitti luuttua. Sanon teille, mitä sisimmässäni ajattelen: ruhtinas on perin harjaantunut naisten viettelijä, ja huoleti voi hänestä sanoa, niinkuin meidän isänmaassamme on tapana sanoa tuommoisista miehistä: hänen huokauksensa ovat murtaneet monta neitseellisyyden sinettiä. Mutta tällä kertaa hän oli todella rakastunut, eikä se olekaan ihme, sillä tuo neiti on enemmän jumalattaren kuin maaseudun pikkuaateliin kuuluvan kaltainen.
Tässä Hassling taas punastui, mutta Andrzej ei sitä huomannut, sillä hän katseli ylpeänä ja voitonriemuisena Zaglobaa ja Wolodyjowskia.
— Minä tunnen hänet, hän on todellinen Diana, vaikka hänellä ei ole kuuta hiuksissaan! — sanoi pieni ritari.
— Dianako? Dianan omat koirat alkaisivat ulvoa Dianalle, jos näkisivät tämän tytön! — huudahti Kmicic.
— Siksipä sanoinkin: "eikä se olekaan ihme", — vastasi Hassling.
— Siitä huolimatta, vaikka se siis ei olekaan ihme, aion polttaa
Boguslawin hiljaisella tulella…