Kun he olivat valloittaneet yhden talon, niin he, ennenkuin veri ennätti hyytyä heidän kasvoillaan ja käsillään, hyökkäsivät jo toiseen, ja siinä alkoi hurja taistelu, jonka päätyttyä he taas riensivät eteenpäin. Verisellä taistelulla valloitettiin Szujskien kappeli ja Koniecpolskien komea palatsi. Ruotsalaiset surmattiin joka mies, kun heidät löydettiin huoneista, talleista tahi Veikselin puoleisesta puistosta. Kazanowskien palatsin luona ruotsalainen jalkaväki asettui kadulla vastarintaan ja saaden tukea muureilta käsin ja lujaksi linnoitukseksi muutetusta Bernhardilaiskirkosta otti hyökkääjät vastaan murhaavalla tulella.
Mutta kuulasade ei pidättänyt näitä hetkeksikään, ja huutaen: "Eteenpäin, masurialaiset!" hyökkäsi aateli sapelit käsissä ruotsalaisten kimppuun. Jäljessä seurasivat jalkaväki sekä nuijilla ja kirveillä varustetut rengit. Ruotsalaisten suunnikas oli silmänräpäyksessä hajoitettu, ja surmaaminen alkoi. Omat miehet ja viholliset sekaantuivat toisiinsa ja muodostivat sekavan kasan, joka liikahteli ja pyöri omassa veressään.
Mutta yhä uusia rykmenttejä hyökkäsi Krakovan-puoliselta suunnalta. Ruotsalaiset hakattiin maahan, ja alkoi kuuluisa Kazanowskien palatsin ja samalla kertaa Bernhardilaiskirkon valloitus, joka suuressa määrin ratkaisi taistelun tuloksen.
Zagloba otti siihen osaa, sillä hän oli edellisenä päivänä erehtynyt luullessaan, että kuningas halusi hänet vain jonkinmoiseksi apulaiseksi läheisyyteensä. Päinvastoin hän tunnettuna ja kokeneena soturina oli saanut tehtäväkseen johtaa palveluskuntaa, jonka oli määrä rynnätä tältä puolelta. Hän oli tosin aikonut pysytellä jälkijoukossa ja tyytyä vain miehittämään jo valloitetut palatsit, mutta jo alussa hänen joukkonsa sekaantui toisiin. Vaikka hän luonnostaan olikin varovainen eikä pannut tarpeettomasti henkeään vaaraan, niin hän toiselta puolen myös oli vuosien kuluessa ottanut osaa niin moniin taisteluihin ja verilöylyihin, että hän tilaisuuden tullen taisteli yhtä urheasti kuin toisetkin, vieläpä urheamminkin, sillä hänen miehekkään sydämensä oli täyttänyt epätoivo ja raivo.
Nyt hän oli siis Kazanowskien palatsin portin edustalla eli pikemminkin helvetillisessä tungoksessa, sekamelskassa, kuulasateessa, tulen ja savun sekä valitushuutojen ja aseitten kalskeen keskellä. Tuhannet kirveet iskivät porttiin, tuhannet miehet painoivat sitä ruumiinsa voimilla. Toiset kaatuivat kuin salaman iskeminä, toiset tunkeutuivat heidän tilalleen, polkivat heidät jalkojensa alle ja pyrkivät eteenpäin aivan kuin etsien kuolemaa. Kaikista portin päällä olevista ikkunoista sateli luoteja ja virtasi yhtämittaa tulikuumaa pikeä, mutta tulessa olevat eivät voineet väistyä, vaikka olisivat tahtoneetkin, sillä heitä tungettiin yhä takaapäin. Nähtiin miesten hiestä märkinä ja ruudin mustaamina yksinään hammasta purren ja silmät hurjasti pyörien kiskovan portista niin suuria parruja, että tavallisissa oloissa kolme vahvaa miestä ei olisi saanut niitä irti. Samaan aikaan asetettiin tikapuita seiniä vastaan ja hyökättiin ikkunoihin sekä lyötiin aukkoja seiniin. Mutta noista ikkunoista ja aukoista syöksivät muskettien piiput yhtä mittaa luotejaan. Savupilvet tulivat viimein niin tiheiksi, että hyökkääjät tuskin näkivät toisiaan, vaikka oli aurinkoinen päivä. Siitä huolimatta taistelu jatkui, ja sitäkin hurjemmin käytiin portin kimppuun, kun Bernhardilaiskirkosta päin kuuluva ryske todisti, että siellä toiset ryntäsivät yhtä tarmokkaasti.
Silloin Zagloba huusi niin kovalla äänellä, että se kuului yli ryskeen ja pyssyjen paukkeen: — Ruutipussi portin alle!
Semmoinen ojennettiin hänelle silmänräpäyksessä. Hän käski heti laittamaan pienen kuopan aivan portin alle, niin että pussi juuri mahtui siihen. Kun se oli asetettu paikoilleen, sytytti Zagloba itse sytytyslangan ja komensi:
— Syrjään! Seinien viereen!
Vähän myöhemmin kuului kova pamahdus ja uusi savupilvi pöllähti ilmaan. Zagloba miehineen syöksyi paikalle. Räjähdys ei kylläkään ollut murskannut porttia, mutta se oli irroittanut pari valtavaa hirttä ja vääntänyt portin toisen puolikkaan, niin että oli syntynyt aukko, josta isokokoinenkin mies olisi päässyt sisälle.
Silloin alkoivat kirveet voimakkaasti hakata porttia, sadat käsivarret painoivat sitä, kuului rasahdus, ja toinen portin puolikas kaatui paljastaen ammottavan aukon.