Väristys kulki pitkin Boguslawin pintaa, kun hän ajatteli tätä hetkeä. Hän toivoi tämän hetken tuloa, oli kärsimätön, petti itseään, huusi väliin tulevansa hulluksi, mutta teki kaiken aikaa työtä.
Ennen kaikkea hän osoitti tytölle yksityiskohtiin asti ulottuvaa huolenpitoa, niin että tämän täytyi olla hänelle kiitollinen ja ajatella, että ruhtinas oli hyvä. Boguslaw ymmärsi, että kiitollisuuden ja ystävyyden tunne on lempeä ja lämmin liekki, jonka myöhemmin sopivasti puhaltamalla saa leimahtamaan suureksi paloksi. Tiheään sattuvien tapaamisten oli määrä vaikuttaa, että seuraus tulisi sitä varmemmin, mutta Boguslaw ei ollut millään tavoin maltiton, että ei peloittaisi tyttöä.
Samalla ei yksikään katse, ei yksikään käden kosketus eikä sana ollut merkityksetön, vaan sen oli oltava pisarana, joka kovertaa kiven. Kaiken, mitä ruhtinas teki Oleńkan hyväksi, saattoi selittää isännän huomaavaisuudeksi, viattomaksi myötätunnoksi, jota ihminen tuntee toista kohtaan, mutta kaikki oli kuitenkin tehty niin, kuin olisi siihen johdattanut rakkaus. Raja oli tahallisesti tehty epämääräiseksi, jotta sen yli olisi helpompi mennä ja jotta tyttö helpommin erehtyisi noihin harhakuviin nähden, joista jokainen saattoi merkitä jotakin ja myös olla merkitsemättä. Tämä leikki ei tosin ollut Boguslawin luonteen mukaista, mutta hän ymmärsi, että vain sellainen menettelytapa johtaa tuloksiin, ja hän nautti niinkuin linnustaja, joka asettelee verkkoja, tahi metsästäjä, joka kärsivällisesti ajaa otusta. Ruhtinas ihaili omaa terävänäköisyyttään ja sukkeluuttaan, jotka olivat kehittyneet hänen oleskellessaan Ranskan hovissa.
Hän kohteli Oleńkaa kuin ruhtinatarta, mutta teki sen sillä tavoin, että taaskaan ei ollut helppoa päästä selville, tekikö hän sen yksinomaan tytön takia vai johtuiko se hänen synnynnäisestä ja tavaksi tulleesta kohteliaisuudestaan kauniimpaa sukupuolta kohtaan.
Oleńkasta tuli kaikkien huvien ja retkien päähenkilö, mutta se oli tavallaan luonnollista. Kun Janusz-ruhtinaan puoliso oli lähtenyt Kuurinmaalle, oli Oleńka huomattavin niistä naisista, jotka olivat joutuneet Taurogiin. Koska Taurogi oli lähellä rajaa, oli sinne keräytynyt koko Samogitiasta paljon aatelisnaisia ruhtinaan turviin ruotsalaisten tieltä, ja nämä myönsivät Billewiczin tyttärelle ensi sijan. Samaan aikaan kuin veri virtaili kaikkialla Puolassa, seurasivat Taurogissa kemut toisiaan. Olisi luullut kuninkaan hovin kaikkine hoviherroineen ja hovineiteineen muuttaneen maalle huvittelemaan.
Boguslaw oli itsevaltias hallitsija Taurogissa ja sen naapurina olevassa vaaliruhtinaan Preussissa, jossa hän usein vieraili. Kaikki tottelivat hänen käskyjään. Kaupungit hankkivat määräysten mukaan hänelle rahaa ja sotaväkeä, preussilainen aateli saapui mielellään ottamaan osaa hänen kemuihinsa ja retkiinsä. Neitonsa vuoksi Boguslaw elvytti eloon silloin jo unohtumassa olevat turnajaiset.
Kerran hän otti itsekin niihin henkilökohtaisesti osaa, ja puettuna hopeaisiin varuksiin sekä merkkinään Oleńkan hänen ympärilleen sitoma sininen nauha hän pudotti hevosen selästä neljä etevintä preussilaista ritaria, viidentenä Ketlingin ja kuudentena Sakowiczin, vaikka tämä oli niin harvinaisen väkevä, että saattoi pysähdyttää kulkevat vaunut tarttumalla niiden pyörään. Ja mikä innostus syntyikään katsojain joukossa, kun hopeainen ritari notkisti polvensa naisensa edessä ja otti hänen käsistään vastaan voittajan palkinnon! Huudot olivat voimakkaat kuin tykkien jyrinä, liinat liehuivat, liput tekivät kunniaa, mutta ritari nosti kasvojen suojuksen ja katsoi neidon hehkuviin kasvoihin kauniilla silmillään, samalla kuin hän painoi neidon käden huulilleen.
Toisen kerran taas, kun aitauksen sisällä raivostunut karhu raateli koirat, hyppäsi ruhtinas vain kevyeen espanjalaiseen pukuun puettuna keskelle areenaa keihäs kädessä ja työnsi sen ei vain läpi pedon, vaan myös läpi henkivartijan, joka vaaran nähtyään oli rientänyt hänelle avuksi.
Oleńka, vanhan sotilaan jälkeläinen, oli saanut sen kasvatuksen, minkä veri, sota ja ritarin kunnian ihailu vaativat, eikä hän voinut olla ihmettelemättä ja ihailematta näitä tekoja, sillä jo pienestä asti oli häntä opetettu pitämään miehuutta miehen suurimpana hyveenä.
Joka päivä ruhtinas antoi melkein yli-inhimillisen rohkeuden näytteitä, ja aina se tapahtui Oleńkan kunniaksi. Ylistellessään ja ihaillessaan ruhtinasta sillä tavoin, että se olisi tyydyttänyt jumalallista olentoakin, monilukuiset vieraat pakostakin puheissaan yhdistivät hänen nimeensä Oleńkan nimen. Ruhtinas oli vaiti, mutta hänen silmänsä sanoivat sen, mitä suu ei uskaltanut lausua… Lumous ympäröi neitoa joka puolelta.