Hänen sukunsa oli liian alhainen, jotta hänestä olisi voinut tulla Radziwillin vaimo, liian ylhäinen, jotta hänestä olisi voinut tulla tämän rakastajatar. Turhaan ruhtinas itse koetti saada hänet toiseen käsitykseen, turhaan ruhtinas lemmenkiihkossaan osaksi laskelmia tehden ja osaksi vilpittömästi toisti usein sen, mitä oli puhunut heidän ensi kertaa tavatessaan Kiejdanyssa, nimittäin että Radziwillit ovat useamman kuin yhden kerran menneet naimisiin tavallisen aatelisneidon kanssa. Tuommoiset ajatukset eivät tarttuneet häneen, samoin kuin vesi ei tartu joutsenen rintaan. Hän pysyi semmoisena kuin oli, kiitollisena, ystävyyttä tuntevana, ihailevana; hän etsi lohdutusta ajattelemalla sankaria, mutta sydän oli tyyni.
Boguslaw ymmärsi tytössä herättää mieltymystä, ja usein hän luuli olevansa saavuttamaisillaan päämääränsä. Mutta itsekseen hän häveten ja vihastuen tunnusti, että hän Oleńkaan nähden ei ollut yhtä rohkea kuin oli ollut ensimmäisiin lemmittyihinsä nähden Pariisissa, Brüsselissä ja Amsterdamissa. Kenties se johtui siitä, että hän todellakin oli rakastunut, kenties myös siitä, että tässä neidossa, hänen kasvoissaan, tummissa kulmissaan ja vakavissa silmissään oli jotakin, mikä vaati kunnioitusta.
Mutta Boguslawin kärsivällisyys alkoi loppua. Vähitellen alkoi kauhea
unennäkö unhottua, ja yhä useammin hän alkoi miettiä sitä, mitä
Sakowicz oli hänelle neuvonut. Intohimo kalvoi häntä yhä voimakkaammin.
Mutta äkkiä sattui tapahtuma, joka kokonaan muutti elämän Taurogissa.
Eräänä päivänä tuli ukkosen iskun kaltaisena viesti, että herra Sapieha oli valloittanut Tykocinin ja että ruhtinas Janusz Radziwill oli kuollut linnan raunioihin.
Kaikki Taurogissa joutuivat kuohuksiin. Boguslaw itse lähti samana päivänä Kroleweciin, jossa hänen piti tavata Ruotsin kuninkaan ministereitä ja vaaliruhtinas.
Hän viipyi matkallaan kauemmin kuin ensin oli aikonut. Samaan aikaan alkoi Taurogiin saapua preussilaista ja myös ruotsalaista sotaväkeä. Alettiin puhua retkestä Sapiehaa vastaan. Alaston totuus, että Boguslaw oli ruotsalaisten liittolainen aivan samoin kuin Janusz oli ollut, tuli yhä ilmeisemmäksi.
Sattui niin, että samoihin aikoihin miekankantaja sai kuulla Lewenhauptin joukon polttaneen Billewiczien maatalon ja hävittävän tulella ja miekalla maata, sen jälkeen kuin ruotsalaiset olivat saaneet voiton vastarintaan nousseista samogitialaisista Szawlin luona.
Silloin miekankantaja lähti tarkastamaan omin silmin vahinkojen suuruutta. Ruhtinas Boguslaw ei ollenkaan pidätellyt häntä, vaan antoi mielellään hänen lähteä ja sanoi:
— Nyt ymmärrätte, miksi toin teidät Taurogiin. Suoraan sanoen saatte olla minulle kiitolliset henkenne säilymisestä.
Oleńka jäi yksin neiti Kulwiecin kanssa. Hän vetäytyi huoneisiinsa eikä ottanut puheilleen muita kuin joitakuita naisia. Kun nämä hänelle kertoivat ruhtinaan valmistelevan sotaretkeä puolalaisia sotajoukkoja vastaan, hän ei tahtonut muitta mutkitta heitä uskoa. Päästäkseen selvyyteen asiasta hän kutsutti puheilleen Ketlingin, sillä hän oli huomannut, että nuori skotlantilainen oli vilpitön häntä kohtaan.