NELJÄS LUKU
Sakowicz ei kahteen päivään poistunut ruhtinaan vuoteen äärestä, sillä toinen taudinkohtaus oli ankarampi kuin ensimmäinen. Radziwillin hampaat olivat niin lujasti yhteen puristuneet, että ne täytyi vääntää tikarilla erilleen, jotta voitiin kaataa lääkettä suuhun. Sen jälkeen hän tuli tajuihinsa, mutta vapisi ja heittelehti vuoteellaan ja ojentautui kuin kuolettavasti haavoitettu peto. Kun tämä tila meni ohi, seurasi tavaton raukeus. Koko yön hän tuijotti kattoon mitään puhumatta. Aamulla hän unilääkkeitä saatuaan vaipui sikeään uneen, josta heräsi puolenpäivän aikaan kovasti hikoillen.
— Kuinka teidän ruhtinaallinen korkeutenne voi? — kysyi Sakowicz.
— Minun on parempi. Onko tullut kirjeitä?
— On vaaliruhtinaalta ja Stenbockilta. Ne ovat tuolla pöydällä, mutta niiden lukeminen on lykättävä tuonnemmaksi, koska teidän korkeutenne vielä on heikko.
— Antakaa ne heti tänne… kuuletteko! Sakowicz antoi kirjeet. Boguslaw luki ne läpi kahdesti, mietti vähän aikaa ja sanoi:
— Huomenna lähdemme Podlasieen.
— Huomenna teidän korkeutenne on vuoteessa, kuten tänäänkin.
— Hevosen selässä kuten tekin! Olkaa vaiti, älkää väittäkö vastaan!
Sakowicz vaikeni, ja jonkin aikaa kesti hiljaisuutta, jossa vain kuului danzigilaisen kellon tikutus.