Kuullessaan tämän sanoman toisilleen tuntemattomat ihmiset syleilivät toisiaan ilosta itkien. Toiset valittivat sitä, että sanoma tuli niin myöhään.
— Me olemme eläneet täällä niin kauan itkussa, — sanoivat he, — me olemme eläneet surussa ja murheessa, kun olisi pitänyt riemuita!
Sitten alkoi kuulua kohina yli koko valtakunnan Mustalta mereltä Itämereen niinkuin molempien merten aaltojen pauhu. Uskollinen ja hurskas kansa nousi puolustamaan Kuningatartaan. Kaikkiin sydämiin syttyi toivo, kaikki silmät alkoivat säihkyä. Se, mikä tähän asti oli näyttänyt peloittavalta ja voittamattomalta, pieneni silmissä.
— Kuka voittaa Boguslawin? — puhui miekankantaja tytölle. — Kuka hänelle riittää? Nyt tiedät kuka! Pyhä Neitsyt!
Boguslawista ei pitkiin aikoihin kuulunut kerrassaan mitään. Oli aivan kuin hän olisi sotajoukkoineen uponnut mereen. Taurogiin jääneet upseerit alkoivat olla levottomia sekä pitää tulevaisuuttaan epävarmana. Parempi olisi ollut mikä sanoma tahansa ruhtinaan kohtalosta kuin tämä täydellinen äänettömyys. Mutta mikään tieto ei voinut saapua perille, sillä juuri siihen aikaan hirveä Babinicz tataarilaisineen ahdisti ruhtinasta ja otti kiinni kaikki hänen sanansaattajansa.
KUUDES LUKU,
Eräänä päivänä saapui Taurogiin muutamien kymmenien sotamiesten saattamana neiti Anna Borzobohata.
Braun otti hänet sangen ystävällisesti vastaan, koska niin oli pakko tehdä, sillä niin määräsi Sakowicz kirjeessä, jonka Boguslaw itse oli allekirjoittanut ja jossa ruhtinatar Gryzelda Wisniowieckin hovineidille käskettiin osoittamaan kaikkea kunnioitusta. Neiti Anna oli reippaalla mielellä ja alkoi heti tulostaan asti heitellä Brauniin semmoisia silmäyksiä, että juro saksalaisparka kulki kuin tulisilla hiilillä. Muitakin upseereita neiti Anna alkoi komennella ja oli Taurogissa kuin kotonaan. Jo ensimmäisenä iltana hän tutustui Oleńkaan, joka tosin katseli häntä epäluuloisesti, mutta otti hänet vastaan kohteliaasti toivoen saavansa kuulla uutisia.
Anusialla ei niistä ollut puutetta. Keskustelu alkoi Częstochowosta, sillä siitä olivat Taurogin vangit halukkaimmat kuulemaan. Miekankantaja pani ihan kädet korvien taakse, että sanaakaan ei menisi häneltä hukkaan, ja väliin hän aina keskeytti Anusian kertomuksen huudahtamalla:
— Kunnia Jumalalle korkeudessa!