— En luule, että hän jo on kärsinyt täydellistä tappiota, — sanoi Ketling, — mutta aivan varmaan hän on tukalassa asemassa, josta on vaikea pelastua.
Muutaman päivän kuluttua tämän keskustelun jälkeen saapui uutisia. Saatiin tietää, että ruhtinas Boguslawin asema oli toivoton, sotajoukko väsynyt, ruokavarat lopussa ja peloittava vihollinen ahdistamassa yötä päivää. Ruhtinaan lähetti, joka oli matkalla Preussiin pyytämään apua ja nyt oli poikennut Taurogiin, antoi niin yksityiskohtaisia tietoja tapahtumain kulusta, että Anusia heti ymmärsi ruhtinaan leppymättömän ahdistajan olevan Babiniczin.
— Mitä minä sanoin? — puhui Anusia miekankantajalle ja Oleńkalle. — Kuka pani ruhtinas Boguslawin noin ahtaalle? Herra Sapiehako? Vielä mitä! Kuka samalla lailla tuottaa tuhoa ruotsalaisille? Kuka antaa ansaitun palkan pettureille? Kuka on urhoollisin ritari, suurin sankari? Herra Andrzej!
Herra Andrzej!
— Mikä herra Andrzej? — kysyi Oleńka kalveten.
— Enkö kertonutkaan sinulle, että hänen nimensä on Andrzej? Hän itse sanoi sen minulle. Herra Babinicz, herra Babinicz! Eläköön herra Babinicz! Mikä sinun on, Oleńka?
Neiti Billewicz pyyhkäisi kädellään kasvojaan aivan kuin karkoittaakseen pahan ajatuksen.
— Ei mitään! — vastasi hän. — Oli muuan, joka tarjoutui myymään kuninkaamme elävänä tahi kuolleena ruotsalaisille tahi ruhtinas Boguslawille, ja hänenkin nimensä oli… Andrzej.
— Jumala häntä rangaiskoon! — huudahti miekankantaja. — Mitäpä me muistelemme pettureita yötä vastaan! Iloitkaamme mieluummin, kun kerran on syytä!
— Kunhan Babinicz vain pian saapuisi tänne! — lisäsi Anusia. — Kas niin! Minä panen tahallani nyt Braunin pään aivan pyörälle, jotta hän saattaisi koko miehistön tekemään kapinan ja siirtyisi miehineen ja hevosineen ja meidät mukanaan vieden Babiniczin puolelle.