— Tehkää niin, neiti, tehkää niin! — huusi miekankantaja innostuen.
— Sitten laputtakoot saksalaiset tiehensä… Ehkäpä hänkin unhottaa tuon arvottoman ja minuun rakast…
Hän peitti kasvonsa käsillään, mutta äkkiä näytti jokin ajatus välähtävän hänen päähänsä, hän löi vihaisesti kantapäitään yhteen ja sanoi:
— Mutta jos ei, niin minä otan herra Wolodyjowskin!
SEITSEMÄS LUKU.
Kaksi viikkoa myöhemmin oli koko Taurogi mullin mallin. Eräänä iltana saapui epäjärjestyksessä Boguslawin sotilaita kolmenkymmenen tahi neljänkymmenen miehen suuruisissa joukoissa uupuneina, repaleisina, enemmän aaveitten kuin ihmisten kaltaisina, ja he toivat tiedon Boguslawin tappiosta Janowon luona. Taistelussa oli menetetty kaikki: sotajoukko, tykit, hevoset, kuormasto. Kuusituhatta miestä valiojoukkoa oli lähtenyt ruhtinaan kanssa tälle sotaretkelle, mutta takaisin tuli vain neljäsataa ratsumiestä, jotka ruhtinas oli johtanut pois taistelun tuoksinasta.
Puolalaisista ei palannut kukaan muu kuin Sakowicz, sillä kaikki ne, jotka eivät olleet kaatuneet taistelussa tahi jotka eivät olleet joutuneet hirmuisen Babiniczin käsiin, olivat menneet herra Sapiehan puolelle. Myöskin monet ulkomaalaiset upseerit seurasivat vapaaehtoisesti voittajaa. Sanalla sanoen, ei koskaan vielä ollut yksikään Radziwill palannut sotaretkeltä näin voitettuna ja nöyryytettynä.
Niinkuin imartelevat hovilaiset aikaisemmin määrättömästi olivat ahdistelleet Boguslawia sotapäällikkönä, samoin nyt kaikkien huulet nurkuivat ja moittivat huonoa sodan järjestelyä. Kiihtymys armeijan jäännösten keskuudessa kohosi lopulta niin suureksi ja aiheutti sellaista epäjärjestystä, että ruhtinas piti viisaimpana jäädä hiukan jälkeen muista.
Saatuaan kuulla tästä meni Ketling heti Oleńkan luo kertomaan, miten asiat olivat.
— Tärkein kysymys on, — sanoi Oleńka kuultuaan selostuksen, — ajavatko herra Sapieha ja tuo Babinicz ruhtinasta takaa ja siirtyykö sota näille seuduille.