— Koska tahdon mennä naimisiin.
— Kenen kanssa? — kysyi ruhtinas nousten istumaan vuoteessaan.
— Neiti Borzobohata-Krasierikan kanssa.
— Se on hyvä ajatus! — sanoi Boguslaw oltuaan vähän aikaa vaiti. — Olen kuullut jostakin jälkisäädöksestä…
— Niin, semmoisen teki herra Bonginus Podbipienta. Teidän ruhtinaallinen korkeutenne tietää, miten mahtava suku se on, ja mainitulla Bonginuksella oli suuri määrä maatiloja. Muutamia niistä tosin ovat ottaneet jotkut sukulaiset väärän koivun takaa, ja joissakin on moskovalaista sotaväkeä. Tulee oikeusjuttuja ja riitaa loppumattomiin, mutta minä pidän kyllä puoleni. Sitäpaitsi tyttö suuresti miellyttää minua, sillä hän on kaunis ja viehättävä. Kun jään tänne päälliköksi, niin jo muun työn puutteessakin alkaa armastelu.
— Yhtä vain tahdon teroittaa mieleenne. Naimisiinmenoa vastaan minulla ei ole mitään, mutta kaiken täytyy tapahtua säädyllisesti, ymmärrättekö? Tuo tyttö on Wisniowieckien ja itse ruhtinatar Gryzeldan suosiossa, mutta kunnioitus estää minua loukkaamasta millään tavoin ruhtinatarta ja myös staarosta Zamoyskia.
— Tarpeetonta varoittaa, — sanoi Sakowicz, — sillä aikeeni ovat vakavat, ja niitä on vakavasti ajettavakin.
— Toivoisin, että saisitte rukkaset.
— Tunnen erään, joka äsken sai rukkaset, vaikka on ruhtinas, mutta minulle eivät rukkaset sovi.
— Älkää ivailko sitä, joka on saanut rukkaset, sillä voin iskeä sarvet päähänne, jolloin saatte nimen Sakowicz-Sarvipää. Muuten menkää vain naimisiin, minusta tulee rouvan ystävä.