Hän jakoi joukkonsa kolmeen osastoon, joista yhtä johti hän itse, toista Akbah-Ulan ja kolmatta Soroka, ja muutamassa päivässä hän teki lopun melkein koko ruotsalaisjoukosta. Se oli yhtämittaista ihmismetsästystä metsissä ja viidakoissa, jotka kaikuivat huudoista, rytinästä, laukauksista ja vaikertelusta.
Tämä teki Babiniczin nimen laajalti tunnetuksi masurilaisten keskuudessa. Hänen joukkonsa kokoontuivat ja yhtyivät Gosiewskin armeijaan, mutta silloin oli hetmani, jonka retki pääasiassa oli ollut vain mielenosoitus, jo saanut kuninkaalta käskyn palata Varsovaan. Babinicz sai vain vähän aikaa nauttia tuttujensa seurasta, nimenomaan Zagloban ja Wolodyjowskin, jotka laudalaisten johtajina olivat hetmanin mukana. Molemmat nuoret everstit olivat hyvin harmissaan siitä, että eivät sillä kertaa voineet saada mitään toimeen Boguslawia vastaan, mutta Zagloba lohdutti heitä täyttämällä ahkeraan heidän pikarinsa ja puhuen tähän tapaan:
— Ei se mitään haittaa! Jo toukokuusta asti olen hautonut päässäni sotajuonia, enkä minä koskaan vielä ole suotta ponnistellut. Minulla on jo valmiina muutamia aivan erinomaisia tuumia, mutta ei ole nyt aikaa panna niitä täytäntöön, vaan se tapahtuu vasta Varsovan luona, jonne kaikki kiiruhdamme.
— Minun on mentävä Preussiin! — vastasi Babinicz. — En ole siis
Varsovan luona mukana.
— Luuletteko todellakin pääsevänne Preussiin asti? — kysyi Wolodyjowski.
— Niin totta kuin Jumala on taivaassa, menen Preussiin, ja sen lupaan teille pyhästi, että teen siellä puhdasta jälkeä. Minun tataarilaisteni sormet syyhyvät jo täällä kovin, mutta olen uhannut hirsipuulla jokaisesta väkivaltaisesta teosta. Preussissa sen sijaan saa minut oma halunikin hieman riehumaan. Minäkö en pääsisi sinne tunkeutumaan? Teille se ei onnistunut, mutta se on aivan eri asia, sillä helpompi on tukkia tie suurelta armeijalta kuin minun joukkoni kaltaiselta, helposti piiloon pujahtavalta joukolta. Usein olen ollut viidakossa piilossa ja Douglas on kulkenut aivan vierestäni ohi mitään huomaamatta. Douglas lähtee varmasti seuraamaan teitä ja jättää minulle tien vapaaksi.
— Olette, kuulemma, pitänyt häntä lujilla! — sanoi Wolodyjowski tyytyväisenä.
— Niin, tuota lurjusta! — lisäsi Zagloba. — Hän kuuluu hikoilleen niin, että muutti joka päivä paitaa. Te olette hoidellut häntä yhtä hyvin kuin Chowanskia, ja minun täytyy sanoa, että en itsekään olisi tätä paremmin tehnyt, vaikka jo herra Koniecpolski sanoi, että sissisodassa ei kukaan vedä vertoja Zagloballe.
— Minusta näyttää mahdolliselta, — sanoi Wolodyjowski Kmicicille, — että jos Douglas palaa takaisin, niin hän jättää Boguslawin tänne sotimaan teitä vastaan.
— Suokoon Jumala sen! Itsekin olen sitä toivonut, — vastasi Kmicic vilkkaasti. — Jos minä etsin häntä ja hän minua, niin kai me löydämme toisemme. Kolmatta kertaa hän ei enää saane syöstyksi minua satulasta, mutta jos hän sen tekee, niin en minä enää nouse maasta. Muistan hyvin opettamanne temput ja kaikki lyönnit. Harjoittelen joka päivä Sorokan kanssa, että käteni ei kangistuisi.