— Kuka Krakovan portin expugnavit? Kuka sai toimeen, että kenraalit otettiin vangiksi? Ne istuvat nyt vedellä ja leivällä Zamośćiessa, ja kun Wittenberg katsoo Wrangeliin, niin hän sanoo: "Zagloba on pannut meidät tänne!" — ja sitten he molemmat itkeä vetistelevät. Jos herra Sapieha ei olisi sairas ja olisi täällä läsnä, min hän sanoisi teille, kuka ensimmäisenä puisteli irti ruotsalaisen luteen varsovalaisnahalta.
— Hyvät ystävät! — huudahti Kmicic. — Tehkää minulle se palvelus, että lähetätte minulle tiedon tuosta taistelusta, joka on tulossa Varsovan edustalla. Lasken sormillani öitä ja päiviä enkä saa rauhaa, ennenkuin saan tietää jotakin varmaa.
Zagloba pani sormen otsalleen.
— Kuulkaa nyt minun politiikkaani, — sanoi hän, — sillä se, mitä nyt sanon, toteutuu yhtä varmasti… kuin että tuo pikari seisoo edessäni… Eikö se seiso?
— Kyllä, kyllä! Puhukaa!
— Tuossa päätaistelussa me joko joudumme tappiolle tahi voitamme…
— Sen tietää jokainen! — keskeytti Wolodyjowski.
— Parempi olisi, että olisitte vaiti ja oppisitte, herra Michal! Otaksukaamme, että joudumme tässä taistelussa tappiolle. Tiedättekö, miten silloin käy? Kas, ettepä tiedäkään, sillä jopa pyörittelette pikku viiksiänne kuin jänis. Mutta minäpä sanon teille: ei käy mitenkään!
Kmicic, joka oli hyvin tulinen mies, nousi seisomaan, iski pikarinsa pöytään ja huusi:
— Te puhelette pötyä!