— Jumala siunaa teitä, herra Michal! Oma tylleröisenne lahjoittaa teille koko parven… älkää pelätkö! — Uh!
— Vivat — huudahti Wolodyjowski.
— Mutta ensin teemme selvän ruotsalaisista!
— Teemme! Teemme! — huudahtivat molemmat nuoret everstit kalistaen sapeleitaan.
— Vivat! Voitto!
KYMMENES LUKU.
Viikkoa myöhemmin saapui Kmicic vaaliruhtinaan Preussin rajalle Rajgrodiiin. Hän oli päässyt sinne verraten helposti, sillä vahan ennen hetmanin lähtöä hän oli painautunut metsiin ja ollut niin piilossa, että Douglas luuli hänen tataarilaistensakin lähteneen koko divisioonan mukana Varsovaan, minkä vuoksi hän oli jättänyt vain vähäisiä joukkoja näitä seutuja suojelemaan.
Douglas itse lähti seuraamaan Gosiewskin jäljessä, ja hänen mukanaan olivat Radziejowski ja Radziwill.
Kmicic sai tietää tästä jo ennenkuin meni rajan yli ja oli hyvin harmissaan, kun ei saanut kohdata silmästä silmään verivihollistaan, joka kenties saisi rangaistuksensa jonkun toisen kädestä, luultavimmin Wolodyjowskin, joka niinikään oli vannonut kostavansa hänelle.
Kun hän ei siis voinut kostaa petturille isänmaan kärsimiä onnettomuuksia ja niitä vääryyksiä, jotka häntä itseään olivat kohdanneet, min hän kohdisti kostonsa sitä kauheampana vaaliruhtinaan alueisiin.