Kun Wolodyjowski kuuli nämä sanat, kuvastui hämmästys hänen kasvoillaan. Kaikkien katseet kääntyivät tasangolle, jolla näkyi muutaman kymmenen miehen suuruinen tataarilaisjoukko hitaasti lähestymässä. Kuljettuaan kaatuneitten rattaitten ohi se pysähtyi muutaman kymmenen askelen päähän vallista.
Silloin huomattiin, että ensimmäisenä kulkeva tataarilainen kuljetti vankia. Kaikki tunsivat Boguslawin, — mutta miten olikaan hänen asemansa nyt muuttunut!…
Hän, valtakunnan mahtavimpia ylimyksiä, hän, joka vielä eilen unelmoi pääsevänsä hallitsijaksi, hän, saksalainen sotapäällikkö, kulki nyt jalan silmukka kaulassa tataarilaisen hevosen vieressä ilman hattua, likainen riepu käärittynä verisen pään ympäri. Mutta niin suuri oli ritarien viha tätä ylimystä kohtaan, että hänen kauhea alennustilansa ei kenessäkään herättänyt sääliä. Päinvastoin huusivat kaikki kuin yhdestä suusta:
— Kuolema petturille! Hakatkaa hänet palasiksi sapeleilla! Kuolema!
Kuolema!
Mutta ruhtinas Michal pani käden silmiensä eteen, sillä se oli kuitenkin Radziwill, joka oli joutunut sellaiseen alennustilaan. Äkkiä hän punastui ja huudahti:
— Hyvät herrat! Hän on minun serkkuni, minun sukulaiseni, ja minä olen ollut valmis uhraamaan henkeni ja omaisuuteni isänmaan puolesta. Ken nostaa kätensä tuota onnetonta vastaan, hän on viholliseni!
Ritarit vaikenivat.
Ruhtinas Michal oli yleisesti suosittu miehuutensa, anteliaisuutensa ja isänmaallisuutensa vuoksi. Kun koko Liettua joutui venäläisten valtaan, niin hän yksin piti puoliaan Nieswieczissä, ruotsalaisten alkaessa sotansa hän ei suostunut Janusz-ruhtinaan houkutuksiinkaan oli ensimmäisenä yhtymässä liittoutuneihin. Senvuoksi häntä nyt kuunneltiin. Muuten kenties kukaan myöskään ei halunnut olla huonoissa väleissä niin mahtavan herran kanssa. Oli miten oli, mutta sapelit pistettiin taas tuppeen, vieläpä muutamat upseerit, jotka olivat Radziwillin klienttejä, huusivat:
— Ottakaa hänet pois tataarilaisilta! Tuomitkoon valtakunta hänet!
Pakanat eivät saa häväistä jaloa verta!
— Niin, ottakaamme hänet pois tataarilaisilta! — toisti ruhtinas.
— Löydämme aina panttivankeja, ja lunnaat hän maksaa itse. Herra
Woynillowicz, komentakaa miehenne liikkeelle, ja ottakoot he hänet
väkisin, jos eivät muuten saa!