Herra Tomasz alkoi yhä useammin katsahdella siihen suuntaan.
Äkkiä hän näki lehdettömien pajujen lomitse iltaruskon valossa kimaltelevia aseita ja tumman ryhmän sotamiehiä.
— Babinicz saapuu! — ajatteli hän. Mutta samassa riensi hänen luokseen herra Chrzastowski, joka oli ratsuväkieskadroonan johtaja.
— Joen luona näkyy ruotsalaista jalkaväkeä! — huusi hän kauhuissaan.
— Tämä on petosta! — huudahti herra Tomasz.
— Kautta Kristuksen haavojen! Hyökätkää eskadroonanne kanssa tuon jalkaväen kimppuun, muuten ne hyökkäävät sivulta!
— Niitä on suuri joukko! — vastasi herra Chrzastowski.
— Koettakaa pidättää niitä edes tunti, niin me pelastaudumme sillä välin metsiin!
Herra Chrzastowski riensi pois, ja kohta nähtiin hänet kedolla kahdensadan miehen etunenässä kulkemassa vihollisen jalkaväkeä vastaan, joka tämän nähtyään nopeasti asettui taisteluasentoon viidakkoon. Ratsuväki hyökkäsi, ja pajukosta vastattiin muskettitulella.
Miekankantaja ei nyt enää toivonutkaan voittoa, vaan epäili päinvastoin, saisiko edes jalkaväkensä pelastetuksi.