Hän saattoi vielä peräytyä mukanaan osa ratsuväkeä ja tytöt sekä etsiä pelastusta metsästä, mutta tuommoinen peräytyminen oli samaa kuin täydellinen tappio, sillä silloin olisi suurin osa vapaajoukosta tuhoutunut ja sen mukana myös Laudan väestö, joka oli keräytynyt Wolmontowicziin nähdäkseen Babiniczin. Koko Wolmontowicz olisi siinä tapauksessa tietysti hävitetty maan tasalle.
Ainoana toivona oli, että Chrzastowski saisi torjutuksi vihollisen jalkaväen.
Taivas oli jo pimentynyt, mutta kylässä oli aivan valoisaa, sillä aitaa lähinnä olevan talon luona oleva lastukasa oli syttynyt tuleen. Pian syttyi itse talokin palamaan, ja veripunainen loimo valaisi kylää. Tässä valossa näki miekankantaja Chrzastowskin ratsuväen palaavan kiireesti ja epäjärjestyksessä ja sen jäljessä ruotsalaisen jalkaväen rientävän kylää kohti hyökätäkseen sitä vastaan.
Silloin miekankantaja ymmärsi, että täytyi paeta ainoata vapaana olevaa tietä.
Hän kiiruhti jo ratsuväen jäännösten luo, kohotti sapelinsa ja huudahti: "Peräytykää, hyvät herrat! Mutta järjestyksessä! Järjestyksessä!" — kun äkkiä takaakin päin pamahti laukauksia ja kuului sotamiesten huutoja.
Miekankantaja ymmärsi tulleensa saarretuksi ja joutuneensa satimeen, josta ei ollut pääsyä eikä pelastusta.
Hän saattoi enää vain kaatua kunnialla. Siksi hän ratsasti ratsuväkensä eteen ja huusi:
— Kaatukaamme joka mies! Vuodattakaamme veremme uskon ja isänmaan puolesta!
Hänen jalkaväkensä muskettituli aidan luona ja kylän vasemmalla reunalla heikkeni, ja vihollisen yhä voimakkaammat huudot osoittivat voiton varmuutta.
Mutta mitä merkitsivät nuo kiivaat torven törähdykset Sakowiczin joukon keskellä ja rumpujen pärinä ruotsalaisten riveissä?