— Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Se oli myrskyn puuska!
— Noista vainotuista ei yksikään pääse hengissä! — lisäsi toinen.
— Hyvät herrat! — sanoi äkkiä miekankantaja.
— Miksi emme aja takaa niitä, jotka hyökkäsivät kimppuumme takaapäin?
He ovat pakenemassa, mutta me voimme heidät vielä saavuttaa.
— Lyö! Iske! — huusivat monet äänet yht'aikaa. Koko ratsujoukko syöksyi vihollisten viimeisen osaston jälkeen. Wolmontowicziin jäi vain ukkoja, naisia, lapsia ja molemmat neidit.
Tulipalo sammutettiin silmänräpäyksessä, ja sitten päästettiin riemu valloilleen. Itkien ja nyyhkyttäen kohottivat naiset kätensä taivasta kohti ja huusivat kääntyen siihen suuntaan, mihin Babinicz oli mennyt:
— Jumala sinua siunatkoon, voittamaton soturi! Pelastajamme, joka olet meidät, lapsemme ja kotimme pelastanut tuhosta!
Ja vanhat Butrymit sanoivat kuin yhdestä suusta:
— Jumala sinua siunatkoon! Jumala sinua johtakoon! Ilman sinua olisi
Wolmontowicz jo mennyttä!
Oi, jospa he olisivat tietäneet, että se, joka nyt pelasti kylän, oli sama mies, joka kaksi vuotta sitten oli sen hävittänyt tulella ja miekalla!…