Tyttö raukka ei tietänyt, että Braun ja Jur Billewicz jo olivat toisessa maailmassa eikä Babinicz ollut saanut mitään kirjettä.
Jos hän olisi sen saanut, niin hän olisi palannut kuin salama
Wolmontowicziin, mutta… ei sinun tähtesi, Anusia!
Kului taas päivä. Miekankantaja ei ollut vielä menettänyt toivoaan eikä poistunut kylästä.
Anusia ei puhunut mitään.
— Hän nöyryytti minua kauheasti! Mutta sen olen ansainnut huonoudellani ja synneilläni! — ajatteli hän.
Kolmantena päivänä herra Tomasz lähetti muutamia miehiä tiedusteluretkelle.
Nämä palasivat neljäntenä päivänä tuoden sen tiedon, että Babinicz oli valloittanut Poniewiezin ja surmannut kaikki ruotsalaiset. Mihin hän senjälkeen oli mennyt, sitä ei kukaan tietänyt.
— Nyt emme häntä löydä, ennenkuin hän itse taas tulee esille! — sanoi miekankantaja.
Anusia oli tämän jälkeen kuin nokkonen. Jokainen nuori aatelismies tai upseeri, joka häntä lähestyi, poltti näppinsä.
Viidentenä päivänä hän sanoi Oleńkalle: