Mutta taivaan kirjasta, johon ihmisten pahat ja hyvät teot kirjoitetaan, pyyhittiin tällä hetkellä pois kaikki hänen rikoksensa, sillä hän oli nyt kokonaan uudestisyntynyt ihminen.
VIIDESTOISTA LUKU.
Ei mihinkään kirjaan ole kirjoitettu, kuinka monta taistelua Puolan
sotajoukko, aateli ja rahvas vielä taistelivat vihollista vastaan.
Taisteltiin metsissä kedoilla, kylissä, kaupungeissa ja kauppaloissa.
Taisteltiin puolalaisessa ja saksalaisessa Preussissa, Masowiassa;
Suur-Puolassa, Vähässä-Puolassa, Liettuassa ja Samogitiassa.
Taisteltiin levähtämättä päivät ja yöt.
Jokainen kaistale maata imi verta. Sankarien nimet, loistavat teot, suuret voitot ovat kadonneet muistista, sillä niitä ei ole kirjoitettu aikakirjoihin eikä lauluissa ylistetty. Mutta tämä jättiläisponnistus mursi vihdoin vihollisen voiman.
Ja niinkuin uljas jalopeura, joka vihollisen iskuista kaatuneena on maannut kuin kuolleena, äkkiä nousee, pudistelee majesteetillista harjaansa ja karjaisee voimakkaasti, mutta metsästäjät valtaa kauhu ja he pakenevat, samoin nyt Puola nousi peloittavassa majesteetillisuudessaan täynnä vihaa ja valmiina pitämään puoliaan koko maailmaa vastaan. Mutta sen viholliset pelästyivät ja herpaantuivat. He eivät enää ajatelleet saalista, vaan ainoastaan sitä, miten pääsisivät hengissä jalopeuran kidasta ja saapuisivat kotiinsa.
Ei auttanut, että unkarilaiset, siebenbürgiläiset, kasakat ja valakialaiset tekivät uusia liittoja. Vielä uusi myrskyn puuska tosin pyyhkäisi yli Krakovan, Varsovan ja Brzesin, mutta se murtui puolalaisten rintoja vasten ja haihtui kohta kuin usva.
Ruotsin kuningas, joka ensimmäisenä huomasi sodan turhaksi, meni Tanskaan. Petollinen vaaliruhtinas, joka kumarteli voimakkaalle, mutta oli häikäilemätön heikompia kohtaan, lankesi maahan Puolan edessä ja alkoi sotia ruotsalaisia vastaan. Rakóczyn rosvojoukot pakenivat siebenbürgiläisiin maihinsa, jotka Lubomirski hävitti tulella ja miekalla.
Mutta heidän oli ollut helpompi tunkeutua Puolaan kuin päästä sieltä rangaistuksetta pois. Heidät saavutettiin erään joen ylimenopaikassa, ja siebenbürgiläiset kreivit pyysivät polvillaan armoa Potockilta, Lubomirskilta ja Czarnieckilta.
— Me luovutamme aseemme, me maksamme korvaussumman, kunhan vain päästätte meidät menemään! — huusivat he.
Hetmanit ottivat lunnaat ja säälivät tätä ryysyistä sotajoukkoa, mutta aivan kotimaan rajalla tataarilaiset hakkasivat heidät maahan.