Lubomirski punastui tyytyväisyydestä, ja Zagloba jatkoi:
— Herra Czarniecki on lähettänyt meidät vartavasten esittämään teidän ylhäisyydellenne hänen ja koko sotajoukon kunnioituksen sekä samalla ilmoittamaan huomattavasta voitosta, jonka Jumala on suonut meidän saada Kannenbergista.
— Olemme jo kuulleet siitä, — vastasi marsalkka jokseenkin kuivasti, sillä kateus alkoi jo nousta hänen mieleensä, — mutta mielellämme kuulemme vielä silminnäkijän kertomuksen siitä.
Zagloba alkoi heti kertoa, mutta esitti asiat osittain toisin kuin ne olivat olleet, sillä Kannenbergin joukko oli hänen mielikuvituksessaan jo kasvanut kahdentuhannen miehen suuruiseksi, ja sen mukaisesti hän kuvasi ruotsalaisten tappionkin.
Kaikki kuuntelivat tarkasti. Marsalkkakin kuunteli, mutta hän synkistyi yhä enemmän, tuli jäykän näköiseksi ja sanoi viimein:
— En kiellä, että herra Czarniecki on etevä sotapäällikkö, mutta hän ei kuitenkaan yksin voine syödä kaikkia ruotsalaisia, ja meille muillekin jäänee jokin suupala.
Tähän vastasi Zagloba:
— Teidän ylhäisyytenne! Ei tätä voittoa saanut herra Czarniecki!
— Kuka sen sitten sai?
— Herra Lubomirski!