— Tunnen minä heidät! Vilahduta heille vain silmiin kruunua ja kärpännahkaviitan reunaa, niin voit silittää heidän kasvojaan kuin koiran pentua, ja he vielä itse köyristävät selkänsä ja painautuvat sinua vasten. Ei yksikään kissa niin saattaisi lipoa kieltään nähdessään edessään eläviä varpusia. Rehellisimmänkin miehen silmät pullistuvat pelkästä halusta, ja jos sattuu lurjus, semmoinen kuin oli Vilnon vojevoda, niin hän on valmis pettämään isänmaan. Niin suuri on ihmisten turhamielisyys! Herra Jumala, jos olisit antanut minulle yhtä monta tuhatta dukaattia kuin olet luonut tuon kruunun tavoittelijoita, niin minäkin asettuisin ehdokkaaksi. Zagloba ei ole sen huonompi kuin Lubomirski, hänellä on vain vähemmän rahaa… Niin, niin, Jan! Luuletko, että todellakin suutelin hänen kättään? Omaa peukaloani suutelin ja häntä töykkäsin vain nenälläni. Sulatin hänet niinkuin voi sulatetaan pannussa ja taivutin Czarnieckin puoleen… Niin! Suokoon Jumala kuninkaallemme pitkän iän, mutta jos tulee vaali, niin äänestän mieluummin itseäni kuin Lubomirskia… Roch Kowalski antaisi minulle toisen äänen ja herra Michal pistäisi kuoliaaksi vastustuspuolueen jäsenet… Jumal’auta! Sinusta, Jan, tekisin heti kruunun suurhetmanin ja herra Michalista Sapiehan sijaan Liettuan suurhetmanin… Rzedzianista tulisi rahavarain kaitsija… Hänpä vasta kiristäisi juutalaisilta! Mutta vähätpä siitä, pääasia on, että olen saanut Lubomirskin tarttumaan koukkuun ja annan siiman Czarnieckin käteen. Ruotsalaiset peitotaan pehmoisiksi, ja kenen ansio se on? Jostakin toisesta kertoisivat aikakirjat, mutta se onni ei tule minun osakseni… Kunhan ei päällepäätteeksi vielä Czarniecki moittisi vanhaa miestä siitä, että kirjettä ei viety perille… Semmoista on ihmisten kiitollisuus… Haa, olen minä sen jo ennenkin saanut kokea… Toiset istuvat staarostoina ja kasvattavat itselleen ihramahaa, mutta sinä, vanha mies, saat vain keikkua hevoskonin selässä!

– Zagloba viittasi kädellään ja jatkoi:

Vähät ihmisten kiitollisuudesta! Kuoltava on kerran kuitenkin, ja mieluisaa on tietää sitä ennen palvelleensa isänmaata. Paras palkinto on hyvät toverit. Kun mies nousee hevosen selkään, niin sellaisten kelpo veikkojen kanssa kuin sinä ja Michal voi mennä vaikka maailman ääriin… Semmoisiksi olemme me puolalaiset syntyneet. Hevosen selkään vain ja sitten… Saksalainen, ranskalainen, englantilainen ja mustanaamainen espanjalainen hyppäävät heti silmille, mutta puolalaisella on ihmeen paljon kärsivällisyyttä ja hän antaa tuollaisen ruotsalaisrakkarinkin pitkän aikaa härnäillä, mutta kun se menee liian pitkälle, niin hän iskee ruotsalaista kuonolle niin että mies tekee kolme kuperikeikkaa. Sillä uljaita miehiä meillä vielä on, ja niin kauan kuin niitä on jäljellä, niin kauan pysyy valtiokin pystyssä. Pane se korvan taakse, Jan!

Kauan vielä puheli Zagloba tähän tapaan, sillä hän oli hyvin tyytyväinen itseensä, ja semmoisissa tapauksissa hän oli tavallista puheliaampi ja täynnä viisaita mietelmiä.

KUUDES LUKU.

Czarniecki ei todellakaan uskaltanut uneksiakaan, että herra kruununmarsalkka rupeaisi hänen komentonsa alaiseksi. Hän halusi vain yhteistoimintaa ja pelkäsi, että siitäkään marsalkan suuren kunnianhimon takia ei tulisi mitään. Ylpeä ylimys oli usein lausunut upseereilleen tahtovansa ahdistaa ruotsalaisia omin päin, sillä jos hän ja Czarniecki yhdessä saisivat voiton, niin koko kunnia siitä tulisi Czarnieckille.

Czarniecki tunsi marsalkan ajatustavan ja oli levoton. Hän luki yhä uudelleen lähettämänsä kirjeen jäljennöksen päästäkseen selville, oliko kirjeeseen pujahtanut jotakin, mikä voisi loukata tuon kunniastaan aran herran itserakkautta.

Hän katui muutamia sanojaan kirjeessä ja lopulta sitäkin, että oli kirjeen lähettänyt. Synkkänä hän istui asunnossaan, meni tavan takaa ikkunan luo ja katseli, joko lähettiläät palaavat. Upseerit näkivät hänet ikkunasta ja arvasivat, mitä hänellä oli mielessä, sillä hän oli huolestuneen näköinen.

— Katsokaa! — sanoi Polanowski Wolodyjowskille. — Nyt ei ole hyvää tulossa, sillä päällikön kasvot ovat kirjavat, ja se on paha merkki.

Czarnieckin kasvoissa oli nimittäin paljon rokonarpia, ja kun hän oli hyvin liikutettu tahi levoton, niin niihin ilmestyi vaaleita ja tummia läikkiä. Kun hänellä oli terävät piirteet, hyvin korkea otsa, tuuheat kulmakarvat, kotkannenä ja läpitunkevat silmät, niin hän noiden läikkien ilmestyessä kasvoihin oli suorastaan peloittavan näköinen.