Hän herättikin pelkoa sekä omissa miehissään että vihollisissa. Kasakkapäälliköt kadottivat kokonaan mielenmalttinsa, kun heidän oli taisteltava Czarnieckia vastaan. Itse Chmielnicki pelkäsi häntä. Juuri hän oli tuottanut kasakoille kauhean tappion Beresteckin luona. Mutta hänen maineensa kasvoi suureksi vasta tuon taistelun jälkeisenä aikana, kun hän tataarilaisten kanssa kulki kuin kaikki hävittävä palo yli arojen, surmasi viimeiseen mieheen kapinoitsevat joukot, valtasi väkirynnäköllä kaupunkeja ja varustuksia ja kiiti myrskyn nopeudella Ukrainan toisesta päästä toiseen:
Yhtä raivokkaasti hän nyt ahdisti ruotsalaisia. "Czarniecki ei, lyö sotajoukkoani taistelussa, vaan tappaa sen kuin salamurhaaja", sanoi Kaarle Kustaa. Mutta Czarniecki katsoi nyt ajan tulleen lakata salamurhasta ja ryhtyä taisteluun. Häneltä puuttui vain kokonaan tykkejä ja jalkaväkeä, joita ilman ei voinut saada mitään pysyväistä aikaan. Tämänpä vuoksi hän halusi yhtyä Lubomirskiin, jolla tosin oli niukasti tykkejä, mutta sen sijaan vuoristolaisista kokoonpantu jalkaväkijoukko.
Czarniecki oli kuin kuumeessa. Viimein hän ei enää voinut pysyä asunnossaan, vaan meni ulos ovesta ja tavattuaan siinä Wolodyjowskin ja Polanowskin kysyi:
— Eikö lähettiläitä näy?
— Ei, nähtävästi heitä pidetään hyvänä! — vastasi Wolodyjowski.
— Mutta minun kirjettäni ei pidettäne hyvänä, sillä muutenhan marsalkka olisi lähettänyt miehiään tuomaan vastauksen!
— Herra kastellaani! — sanoi Polanowski, joka nautti päällikön suurta luottamusta. — Ei maksa vaivaa huolehtia. Jos herra marsalkka liittyy meihin, niin hyvä on, jos ei liity, niin jatkamme entiseen tapaan. Verta vuotaa joka tapauksessa ruotsalaisesta ruukusta, ja tunnettu asiahan on, että kun ruukku on alkanut vuotaa, niin se pian tyhjenee.
— Mutta meidänkin valtakuntamme vuotaa! — vastasi Czarniecki. — Jos ne nyt pääsevät käsistämme, niin ne voimistuvat, saavat apujoukkoja Preussista, ja hyvä tilaisuus on mennyt käsistämme!
Hän teki kärsimättömän liikkeen kädellään. Mutta silloin alkoi kuulua hevosten astuntaa ja Zagloban bassoääni, joka lauloi:
— Kaska leivintupaan meni.
Sanoi Stach: Oi kultaseni!
Ota mukaan!