Tuuli vonkuu, sataa lunta,
eikä ulkona nyt unta
vedä kukaan!
— Hyvä merkki! He tulevat iloisina takaisin! — huusi Polanowski.
Tulijat olivat huomanneet Czarnieckin, hyppäsivät pois satulasta, antoivat suitset palveluspojan hoitoon ja lähestyivät reippaasti. Äkkiä Zagloba heitti lakkinsa ilmaan ja huusi matkien marsalkan ääntä niin taitavasti, että se, joka ei nähnyt huutajaa, olisi erehtynyt:
— Vivat herra Czarniecki, johtajamme! Czarniecki rypisti kulmakarvojaan ja sanoi:
— Onko teillä kirje minulle?
— Ei ole! — vastasi Zagloba. — On sen sijaan parempaa. Marsalkka koko sotajoukkoineen alistuu vapaaehtoisesti teidän ylhäisyytenne käskynalaisuuteen.
Czarniecki loi häneen tutkivan katseen ja kääntyi sitten Skrzetuskiin päin aivan kuin olisi tahtonut sanoa:
— Kerro sinä, sillä tuo tuossa on päissään! Zagloba oli tosin jonkin verran kallistellut pikaria. Mutta Skrzetuski vahvisti hänen puheensa todeksi, ja Czarniecki oli aivan ällistynyt.
— Tulkaa kanssani! — sanoi hän tulijoille. — Herra Polanowski ja herra
Wolodyjowski, tulkaa tekin!
Kaikki astuivat taloon sisälle. He eivät olleet vielä ennättäneet istuutua, kun Czarniecki kysyi: