Kuninkaan tummaihoiset kasvot tulivat vielä synkemmiksi. Hän siveli hiuksiaan. — Kuka sen on tehnyt?
— Czarniecki!
Kaarle Kustaa oli vaiti ja katseli hämmästyneenä Aschenbergia, mutta tämä nyökäytteli vain päällään ikäänkuin olisi tahtonut vakuuttaa:
— Czarniecki! Czarniecki! Czarniecki!
— Kaikki tuo tuntuu uskomattomalta! — sanoi kuningas vähän ajan kuluttua. — Näittekö hänet omin silmin?
— Aivan niinkuin nyt näen teidän majesteettinne! Hän käski viemään terveisiä teidän majesteetillenne ja ilmoittamaan, että hän nyt taas lähtee Veikselin toiselle puolelle, mutta sitten seuraa jälkiämme. En tiedä, puhuiko hän totta.
— Hyvä on! — sanoi kuningas. — Paljonko hänellä on väkeä?
— En voinut tehdä tarkkoja havaintoja, mutta noin neljätuhatta miestä näin itse, ja metsässä oli myös jokin ratsujoukko. Meidät saarrettiin Krasiczynin luona, jonne Dubois tahallaan poikkesi maantieltä saatuaan eräitä tietoja, jotka luultavasti olivat vain meille viritetty ansa. Paitsi minua ei kukaan jäänyt henkiin, sillä talonpojat tappoivat haavoittuneet.
— Tuo mies on liitossa pirun kanssa! — sanoi kuningas pannen käden otsalleen — Sotajoukon kokoaminen tuommoisen tappion jälkeen ja meidän kimppuumme käyminen menee yli ihmisen voimien.
— Kävi niinkuin kenraali Wittenberg aavisteli! — sanoi Aschenberg.