Mutta kuningas kivahti:
— Te kaikki osaatte aavistaa, mutta neuvon antajiksi ei teistä ole!
Aschenberg kalpeni ja vaikeni. Kun Kaarle Kustaa oli iloinen, näytti hän olevan pelkkää hyvyyttä, mutta kun hän rypisti kulmiaan, herätti hän kuvaamatonta pelkoa ympärillään olevissa, eivätkä pikku linnut niin piiloudu kotkan tieltä kuin vanhimmat ja ansioituneimmat kenraalit hänen edessään.
Mutta nyt kuningas pian tyyntyi ja sanoi:
— Pääasia on, että Czarniecki ei ole tappiostaan millänsäkään ja että hän jo on koonnut sotajoukon. Sitä nopeammin on meidän kuljettava eteenpäin kohdataksemme puolalaisen Dariuksen. Saatte nyt mennä. Sotajoukon keskuuteen on levitettävä tieto, että nuo rykmentit tuhoutuivat talonpoikien käden kautta jouduttuaan suosilmään. Me lähdemme eteenpäin!
Upseerit poistuivat, ja Kaarle Kustaa oli yksin. Jonkin aikaa hän oli synkissä mietteissä. Eikö saatu voitto kantaisikaan mitään hedelmiä? Eikö se muuttaisikaan asemaa, vaan herättäisi vain yhä suurempaa raivoa koko maassa?
Kaarle Kustaa osoitti sotajoukon ja kenraaliensa edessä aina suurta itseluottamusta ja varmuutta, mutta kun hän jäi yksikseen ja alkoi muistella tätä sotaa, joka oli alussa ollut niin helppo ja nyt käynyt niin vaikeaksi, niin hän alkoi empiä. Asiain kulku näytti hänestä omituiselta. Ei voinut nähdä, miten kaikki päättyisi ja miten selviydytään. Toisinaan hän tunsi olevansa kuin ihminen, joka on meren rannalla astunut veteen, mutta huomaa joka askelella vaipuvansa syvemmälle ja kohta menettävänsä pohjan jalkainsa alta.
Mutta hän uskoi tähtiin. Nytkin hän astui ikkunan luo katsomaan omaa tähteään. Taivas oli pilvetön, ja hänen tähtensä loisti kirkkaana, tuikkien sinisenä ja punertavana. Ainoastaan kaukaa alempaa häämötti tummalta taivaanrannalta yksinäinen musta pilvi ja näytti lähestyvän kuninkaan; tähteä.
TOINEN LUKU.
Kaksi rykmenttiä, jotka olivat enimmän kärsineet kahakassa Kaarle Kustaata vastaan, katsoi Czarniecki tarpeelliseksi lähettää Zamośćien linnoitukseen, jotta ne siellä saisivat levätä ja virkistyä ja vaihtaa hevosensa toisiin. Linnoituksen päällikkö Zamoyski otti heidät vieraanvaraisesti vastaan, ja kuultuaan, että joukossa oli kuuluisia sotureita, hän piti näitä hyvänä ja kutsui myötäänsä ruokapöytäänsä.