— Soittakoon vain torvensoittaja kuuluvat merkit, sillä muuten voivat lurjukset ampua meitä valkeasta lipusta huolimatta!
— Mitä puhutte? — vastasi Wolodyjowski. — Barbaaritkin pitävät lähettiläitä loukkaamattomina, saati sitten sivistynyt kansa.
— Soittakoon torvensoittaja kovasti, sanon minä! Ensimmäinen sotamies, joka sattuu meidät näkemään, saattaa ampua, puhkaista veneen, ja niin joudumme kylmään veteen. En tahdo kastua heidän politiikkansa vuoksi.
— Kas, vartijat näkyvät! — sanoi Kmicic.
Torvensoittaja alkoi puhaltaa. Venhe läheni rantaa nopeasti. Toisella rannalla syntyi liikettä, ja kohta ratsasti paikalle upseeri, jolla oli keltainen nauha hatussa. Tultuaan aivan rantaan tämä varjosti kädellään silmiään ja alkoi tähystää.
Muutaman askelen päässä rannasta Kmicic otti hatun päästään tervehtien, ja upseeri kumarsi heille vastaten yhtä kohteliaasti tervehdykseen.
— Kirje herra Czarnieckilta hänen majesteetilleen Ruotsin kuninkaalle! — huusi Andrzej näyttäen kirjettä.
Samassa vene saapui rantaan. Zagloba rauhoittui täydellisesti ja laittoi kasvojensa ilmeen arvokkaaksi, kuten lähettiläälle sopikin, sekä lausui latinaksi:
— Viime yönä eräs ritari otettiin kiinni tällä rannalla. Olen tullut saamaan tietoja hänestä.
— En osaa latinaa — vastasi upseeri.