— Ne ovat lappalaisia, kaikkein pohjoisimpana asuvaa kansaa.
— Ovatko ne hyviä taistelemaan? Minusta tuntuu kuin voisin niitä ottaa yht'aikaa kolme kappaletta kouraani ja keikutella siinä.
— Sen te varmasti voisitte tehdä! Ei niistä ole taisteluun. Ruotsalaiset kuljettavat niitä mukanaan palvelusväkenä ja osaksi vain kummana. Sen sijaan ne ovat exquisitissimi noitina; jokaisella heistä on palveluksessaan vähintään yksi, mutta useilla viisikin pirua.
— Mistä tuommoinen yhteys pahojen henkien kanssa johtuu? — kysyi Kmicic tehden ristinmerkin.
— Siitä, että heillä vallitsee yö puoli vuotta ja kauemminkin, ja tiettyähän on, että öisin helpoimmin joutuu kosketuksiin pirujen kanssa.
— Onko niillä sielu?
— Ei tiedetä, omasta puolestani luulen, että ne enimmän lähenevät animalibus.
Kmicic kannusti hevostaan, tarttui yhtä lappalaista kurkkuun, nosti hänet kuin kissan ilmaan, katseli häntä uteliaasti, laski hänet sitten takaisin maahan ja sanoi:
— Jos kuningas antaisi minulle yhden tuommoisen lahjaksi, niin antaisin hänet savustaa ja ripustaisin Orszan kirkkoon, jossa muitten harvinaisuuksien ohella on myös kamelikurjen munia.
— Menkäämme eteenpäin, muuten niistä voi meihin vielä tarttua jotakin iljetystä! — sanoi Zagloba.