— Minä palautan sen hänen mieleensä!
— Jumalalla on onnen ohjat.
— Sanokaa hänelle, että hän tulisi minua tervehtimään. Hän saa hyvän vastaanoton. Mutta pitäköön kiirettä, sillä kun olen syöttänyt hevoseni, jatkan matkaa!
— Silloin me otamme vastaan teidän majesteettinne! — sanoi Zagloba kumartaen ja laskien kevyesti kätensä miekalleen.
Kuningas sanoi:
— Huomaan, että herra Czarniecki ei ole lähettänyt tänne vain parhaita taistelijoita, vaan myös parhaat puhujat. Silmänräpäyksessä te torjutte jokaisen lausuman. Onpa onni, että sotaa ei käydä sillä keinoin, sillä siinä olisi vastustaja minun veroiseni. Mutta siirtykäämme asiaan! Herra Czarniecki kirjoittaa minulle, että jos päästän tämän vangin, niin hän sen korvaukseksi antaa kaksi hyvää upseeria. Minä en pidä sotureitani niin halpa-arvoisina kuin te luulette enkä lunasta heitä liian huokeasta, sillä se ei olisi minun eikä heidän arvon mukaista. Mutta kun minä en tahtoisi kieltää mitään herra Czarnieckilta, niin annan hänelle lahjaksi tuon ritarin vapautuksen.
— Teidän majesteettinne! — sanoi Zagloba. — Herra Czarniecki ei suinkaan tahtonut vähäksyä ruotsalaisten upseerien arvoa, vaan osoittaa minulle suopeuden, sillä tämä vankinne on minun sisareni poika, ja minä taas olen, teidän majesteettinne luvalla sanoen, herra Czarnieckin neuvonantaja.
— Oikeastaan, — sanoi kuningas nauraen, — minun ei pitäisi vapauttaa tätä vankia, koska hän on antanut lupauksen, että vainoaa minua, eikä ole peruuttanut tuota lupaustaan.
Hän viittasi kädellään Rochille, joka yhä seisoi paikoillaan:
— Tulkaahan lähemmäksi!