Roch saapui muutaman askelen päähän ja seisoi suorana.
— Sadowski! — sanoi kuningas. — Kysykää häneltä, lakkaako hän minua ahdistamasta, jos päästän hänet vapaaksi!
Sadowski toisti vangille kuninkaan kysymyksen.
— En lakkaa! — huudahti Roch.
Kuningas ymmärsi vastauksen ja alkoi taputtaa käsiään.
— Mitä? Tuommoinenko olisi päästettävä vapaaksi? Kahdeltatoista sotilaaltani hän on vääntänyt niskat nurin ja minut valinnut kolmanneksitoista uhrikseen. Hyvä! Hyvä! Uljas mies hän on! Kenties hänkin on herra Czarnieckin neuvonantaja? Siinä tapauksessa hän pääsee heti vapaaksi.
— Älä ynähdäkään, poika! — kuiskasi Zagloba.
— Mutta riittää jo leikinlaskua! — sanoi äkkiä Kaarle Kustaa. — Ottakaa hänet, ja olkoon siinä teille uusi todistus lempeydestäni. Tämän valtakunnan hallitsijana minä voin armahtaa, mutta mihinkään sopimusten tekoihin kapinoitsijain kanssa en ryhdy.
Kuninkaan kulmakarvat rypistyivät, ja hymy oli kadonnut hänen huuliltaan.
— Ken nostaa kätensä minua vastaan, hän on kapinoitsija, sillä minä olen täällä laillinen hallitsija. Lempeydessäni en tähän saakka ole teitä rangaissut, niinkuin olisitte ansainneet, vaan olen odottanut parannustanne. Mutta aika tulee, jolloin lempeyteni on lopussa ja rangaistus kohtaa. Teidän omavaltaisuutenne ja epäluotettavaisuutenne tähden on valtakunta liekeissä, teidän valapattoisuutenne tähden virtailee veri. Mutta sanon teille: aika on kulumassa loppuun… jos ette halua totella muistutuksia ja lakia, niin saatte totella miekkaa ja hirsipuuta!