Maaliskuun 20 päivänä antautui Marienburg, jota Stenbock oli kauan piirittänyt. Näin vapautui sieltä vahva ja hyvin varustettu sotajoukko, joka saattoi rientää auttamaan kuningasta.
Toiselta puolen Badenin maakreivi oli saanut värvätyksi sotajoukon ja riensi vereksin voimin jokien kulmauksessa olevaa leiriä kohti.
Molemmat sotajoukot etenivät lyöden pienemmät kapinoitsijajoukot, hävittäen, polttaen ja ryöstäen. Matkan varrella niihin liittyi ruotsalaisia joukkoja, ja ne kasvoivat kuin joki, johon yhtyy puroja.
Sanoma Marienburgin antautumisesta sekä Stenbockin ja maakreivin armeijain tulosta saapui pian kummankin joen rannalle leiriytyneitten puolalaisten tietoon ja vaikutti lamauttavasti mieliin. Stenbock oli vielä kaukana, mutta Badenin maakreivi, joka läheni pikamarssissa, saattoi pian ilmestyä paikalle ja muuttaa koko aseman Sandomirin edustalla.
Puolalaiset päälliköt pitivät sotaneuvottelun, ja siinä päätettiin, että Sapieha joukkoineen jäisi vartioimaan, ettei Kaarle Kustaa pääse pois loukusta, mutta että Czarniecki rientäisi Badenin maakreiviä vastaan, ryhtyisi ensitilassa taisteluun, ja jos Jumala soisi hänelle voiton, palaisi takaisin saartamaan kuningasta.
Asianmukaiset määräykset annettiin heti, ja aamulla lähdettiin liikkeelle kaikessa hiljaisuudessa, sillä Czarniecki tahtoi, että lähtö pysyisi salassa ruotsalaisilta. Leiripaikalle sijoitettiin aatelisten ja talonpoikain vapaajoukkoja. Nämä virittivät tulia ja melusivat estääkseen vihollista pääsemästä selville sotajoukon lähdöstä.
Koko armeija pysähtyi Zawadaan. Czarniecki ratsasti joukkonsa etunenään ja antoi sen sitten kulkea ohitseen saadakseen tarkan käsityksen sen suuruudesta ja laadusta. Tuo ohikulku oli komea näky, ja kastellaanin sydän paisui. Niin pitkälle kuin silmä kantoi, lainehti hevosta ja miestä, näkyi tuimia sotilaitten kasvoja ja päiväpaisteessa välkkyviä aseita. Se ei ollut mikään tilapäisesti koottu vapaaehtoisten joukko, vaan sodassa karaistua väkeä, järjestettyä ja kouliintunutta ja taisteluissa niin rohkeata, että mikään ratsuväki maailmassa ei sitä voinut vastustaa. Czarniecki tunsi tällä hetkellä, että hän aivan varmasti näillä miehillä hajoittaa maakreivin sotajoukon kuin akanat tuuleen, ja tuo voitonvarmuus sai hänen kasvonsa kirkastumaan.
— Jumalan avulla voittoon! — huusi hän.
— Jumalan avulla! Voitamme! — vastasivat voimakkaat äänet.
Tuo huuto lensi joukosta joukkoon niinkuin ukkosen jyrinä kulkee läpi pilvien. Czarniecki kannusti ratsuaan ja joukko lähti liikkeelle.