— Korteista löytyy aina "onnen prinssi" sanoi hän. Tine katseli, kunnes hänen silmänsä painuivat umpeen väsymyksestä.
Viereisestä huoneesta kuuluivat lakkaamatta isän askeleet, edes takaisin, edes takaisin.
* * * * *
Kevät tuli.
Kylminä ja kirkkaina iltoina harhailivat äiti ja Tine niityillä, joissa hento ruoho kasvoi, mäillä ja kukkuloilla, mistä oli laaja näköala.
Siellä oli hänen lempipaikkansa.
Ilma oli vielä kylmä ja puri poskiin, auringon laskiessa kalpenevaan ruskoon. Hän seisoi nostettu käsi silmiä varjostaen, suorana taivasta vastaan kuin tähystäen kevään tuloa.
Mutta päivät kävivät leudommiksi, ja kotona olivat kaikki maljat täynnä tuoksuavia orvokkeja. Ja vihannestarhassa puhkesi hentoja lehtiä karviaismarjapensaiden pitkiin riveihin.
Pellot tulivat loistavan mustiksi, multa lepäsi hedelmällisenä ja kostean kiiltävänä — äiti saattoi iltasin kulkiessaan polkuja pitkin pysähdyttää Tinen ja lapset.
— Katsokaa, sanoi hän, katsokaa, kuinka maa hengittää.