— Se on niiltä, joille hän toi onnea ja joiden täytyi itkeä, sanoi hän.
— Kiitokseksiko? kysyi Tine.
Äiti ei vastannut.
Jäykästi tuijottaen jäi hän vaieten seisomaan hautakummun viereen.
Yölepakko lensi ohi ja äiti vavahti.
— Tule, sanoi hän. Ja ulos tultuaan tarttui hän taas päähänsä:
— Oi, Tine — elävätkö kuolleet? sanoi hän ja koetti hymyillä.
Alhaalta mäenrinteeltä muurin takaa kuului kuiskauksia ja levottomuutta.
— Kas vain, sanoi Tine, ei muuta kuin miehet tyttöineen.
Äiti tuli kotiin, pihan läpi kamariinsa.