— Voi, voi, mutta silloin te olitte pieni, sanoi äiti.
Äiti rupesi äkkiä nauramaan niin että hytki.
— Voi herrajumala! Teillä oli punaruutuinen hame yllä; minkä näköinen te olittekaan. En ole milloinkaan nähnyt niin punaposkista olentoa kuin te pienenä.
— Ja kömpelö, sanoi äiti.
Äiti nauroi yhä ja kertoi Tinestä lapsena. Mutta hulluinta oli sinä syntymäpäivänä, jolloin rouva Jespersen putosi lammikkoon.
— Lapsi kullat, sanoi äiti, siinä hän istui äärimmäisellä reunalla, ja yht’äkkiä on kuin Isäjumala takaapäin olisi tarttunut sekä rouvaan että hänen tuoliinsa, ja hän kaatui taaksepäin, Herra Jeesus, nurin niskoin suoraan veteen.
Näky oli ollut kamala.
— Kolme kamelikurjen sulkaa vain näkyi veden pinnalla, sanoi äiti.
— Niin, silloin minä juuri olin päässyt ripille, sanoi Tine. Syntymäpäivän aattopäivänä oli kiire kuin joulun edellä. Tine sotki taikinoita ja Tine leipoi.
Kaikki keittiön ikkunat olivat selko selällään, ja Pesu-Mare, jolla oli yllään omakutomansa hame, hikoili niin että vesipisarat tippuivat. Miehet tulivat vuorotellen ovelle katsomaan.