Silloin hän näki isän tulevan pensaiden luota.
— Kiitos ystäväni, sanoi hän tarttuen isän käteen. Ja hetken he seisoivat monien lahjojen edessä — molemmat vaiti.
Sitten hiipi isä pois lehtoa kohti.
* * * * *
Viideltä iltapäivällä saapuivat pitäjäläiset. Tine oli käynyt kotona noutamassa lukkarinmuoria, jolla oli käsissään valkeaan pääliinaan kääritty kaakku.
Kun Jespersenin perhe oli nähnyt lukkarin perheen sivuuttavan pitäjänvoudin talon, lähti rouva Jespersen liikkeelle molempine tyttärineen. — Rouva Jespersenillä oli juhlallisen tukanlaitteensa päällä diadeemin muotoinen hattu, johon oli kiinnitetty kaksi jäljennettyä kamelikurjensulkaa.
Stina-neidillä oli yllään musta kirjosilkkihame, josta sai sen vaikutuksen, että tässä kehyksessä oli hän ensi kertaa mennyt ripille. Stina-neidin puvuille oli muuten ominaista, että ne aina olivat liian lyhyet ranteiden ja helman kohdalta. Rouvan syntymäpäivä oli — lukuunottamatta laissa määrättyjä loma- ja juhlapäiviä — ainoa päivä, jolloin Stina oli vapaana.
Hän lahjoitti hajuvesipullon, jonka sisällyksen äiti jälkeenpäin kaasi kahteen pienempään pulloon ja antoi ne palvelustytöille.
Helena neiti oli valkopukuinen ja vilkas kuin nuori vuohi. Hänen lahjansa oli käärittynä ruusunpunaiseen silkkipaperiin. Se oli kanavakankaalle ommeltu korutyö, joka oli tarkoitettu satulasepän kehystettäväksi.
Helena neidin lahjat lähetettiin säännöllisesti seuraavana vuonna
Sönderborgin hyväntekeväisyysmyyjäisiin arvottaviksi.