Ah, kammiossansa mykäss', äänettömässä mun syämeni lepää — ah, kuolleena lepää.

Ei yksikään itke
mun syäntäni kylmää:
sitä ainoastaan
näet yksi vain lempi.

Mut hän, joka kuoli,
sydämensä kun kuoli,
ei itkeä voi
sydäntään elotonta.

Ah kammiossansa mykäss', äänettömässä mun sydämeni lepää — ah kuolleena lepää.

* * * * *

Iltasin ei enää laulettu, eivätkä lapset enää saaneet kuten ennen tanssia arkihuoneessa paitasillaan ennen maata menoaan.

Tädit olivat saapuneet.

He käyttivät tätä paikkaa jälkiparantolana kylpypaikasta palattuaan.

He puhuivat matalalla äänellä, istuivat suorina kuin kynttilät, käsissä heillä oli puolihansikkaat.

Heillä oli alituinen huoli ilmasta ja he kulettivat aina sateenvarjoa mukanaan peläten sadetta.