— Hyvä ystävä, sanoivat he äidille, ei tarvita muuta, kuin että jalassa on märkä sukka puoli tuntia, niin saa yskän, joka kestää viikkoja.
Äiti, joka parantola-aikana oli kalpeana pelosta, myöntyi kaikkeen ja käytti musliinipukuja. Koko päivänä ei hänen päässään ollut kuin yksi ainoa ajatus, etteivät lapset taas pääsisi saattamaan epäjärjestystä tätirykmentin kalosseihin.
Tinen hän näki aamulla.
Oli kuin olisi tehty sellainen sopimus, että Tine katoasi talosta tätikautena. Äiti ja hän tapasivat toisensa melkein kuin kaksi salakuljettajaa. Mutta aamulla täytyi Tinen tulla äitiä ajamaan vuoteesta.
Tätien parantolasäännöt vaativat, että he nousisivat aamulla kello seitsemältä, ja he olivat täsmällisiä kuin tuomiokirkon kello.
- Nyt teidän täytyy nousta, sanoi Tine.
- Niin, kultaseni — — — paljonko kello on
Äiti rakasti vuodettaan ja vapauttaan ollessaan yöpaitasillaan.
— Mutta nyt teidän on noustava.
— Niin — — —