— Hänen kävi hullusti, valitettavasti, niin että hänen täytyi muuttaa pois talosta …
— Hänkin, sanoi Anna-täti.
Mutta Bothilde täti loi äkkiä katseensa lapsiin ja katkaisi keskustelun.
— No.
Tämä ainoa sana "No" kaikui, kuin olisi rautaportti pamahtanut lukkoon.
Eikä karahveista sen enempää puhuttu.
— Pikku Stella — tämä seurasi sekunti "No" huudahduksen jälkeen — pikkunen tyttö ei istu jalat ristissä pöydän ääressä.
Sisar hätkähti niin, että häneltä putosi haarukka.
- Kas niin, nyt tahraat hameesi, sanoi täti, ja kääntyen äidin puoleen sanoi hän kuin puoleksi anteeksi pyytäen:
— Ystäväni, sellaisia asioita täytyy alinomaa muistuttaa, jotta ne mieleen painuisivat.
Ja päästyään lempiaineestansa puhumaan, sanoi hän vielä lopuksi.