— Tapahtuu kai elämässä monenmoista. Paras on, ettei ole sitä näkevinään… silloin tuntuu kuin ei sitä olisikaan. Mutta sellaiset ihmiset eivät olekaan saaneet kasvatusta …
Äiti vain hymyili:
— Mahtaneeko se sitten auttaa? sanoi hän. Ja tätejä ajattelematta sanoi hän äkkiä:
— Onnettomuus on vain siinä, että luonto on julmuudessaan luonut eläimiä, jotka ajattelevat. Ensin parittuu eläin ja sitten ihminen sitä inhoo.
Bothilde-täti istui kivettyneenä, niin että tuskin sai sanaa suustaan.
— Niin, mutta onpa sinulla mielipiteitä…
— Onpa todellakin… Olemme kai kaikki Jumalan luomia.
Kahvinsa juotuaan nukkuivat tädit.
Anne-täti levitti hiljaa nenäliinan kasvoilleen.
Levättyään he lukivat. Sisarukset lukivat vuorotellen. He tutkiskelivat kolmella suurella sivistyskielellä kirjoitettuja teoksia, jotteivät niitä unohtaisi.