— Sen osaan, sanoi äiti.
Ja hiljaisella äänellä, melkein kuin olisi kehtolaulua hyräillyt, lausui hän pienen runon, joka oli kirjoitettu kuvalle — vieraan ja tuntemattoman runoilijan kuvalle:
Kuten kuihtuvi yrtti, min juuret vailla on vettä, kuten kelmenee kukka, mi katveessa kituu, siten kuihdun ja kelmenen ma, kun et mua lemmi.
He olivat taas vaiti, kunnes eräs ladyn sisarista rupesi nauramaan ja sanoi:
— Lapsikullat, ei olisi hulluinta, jos joutuisi sen miehen rakkauden esineeksi.
He nauroivat kaikki ääneen, äiti ylinnä, juoksivat puutarhaan ja heittäytyivät nurmikolle, niin että vannehameet nousivat korkealle.
Ilta oli hauskin aika.
Ystävättärillä oli ilotulitusvehkeet mukana ja he sytyttivät sinisiä ja vihreitä liekkejä kaikkiin pensaihin, niin että koko puutarha oli vähällä syttyä palamaan.
Äiti toi tulitikkuja ja taputti käsiään.
Lapset katselivat yöpaitasillaan lastenkamarin ikkunasta.