Kukaan ei vastannut.

Mutta äiti nousi seisomaan, ja pimeässä huoneessa hän istuutui klaveerin ääreen.

Valkeat kädet liukuivat koskettimilla ja hitaasti — vallan hitaasti — kaikuivat muutamat akordit hänen puoleksi laulaessaan nuo vieraat sanat. Sävelen hän oli itse sepittänyt.

Kuten kuihtuvi yrtti, min juuret vailla on vettä, kuten kelmenee kukka, mi katveessa kituu, siten kuihdun ja kelmenen ma, kun et mua lemmi.

Oli äänetöntä.

Puutarhan, peltojen ja niittyjen yllä loistivat syksyn tähdet.

* * * * *

Ystävättäret matkustivat ja elonaika saapui. Raskaat elovaunut vierivät pihaportista sisään, äiti ja Tine istuivat kuormalla palvelustyttöjen vieressä ja lapset heittivät kirkuen kuperikeikkaa täyttyvässä luuvassa.

Äiti hypähti suoraan isäntärengin syliin huutaen:

— Auttakaa minua alas!