— Hei, lapsukaiset, nyt kypsennetään leivät, huusi hän.
Lapset leipoivat ukkoja ja akkoja ruskeasta taikinasta, joka lopuksi tuli aivan mustaksi.
Äidillä oli valkoinen esiliina edessä, ja isä kulki edestakaisin huoneissa peläten, että hänen kätensä jotenkin pilaantuisivat.
Äiti tahtoi aina viimeistellä kaikki, hän voiteli leivokset munanvalkuaisella ja pisti silmät ruskeihin ukkoihin. — Nyt on minun vuoroni, nyt, nyt, sanoi hän.
Valkoinen esiliina heilui kiireessä, ja kaikki lapset juoksivat hänen kintereillään.
Minkälainen höyry täyttikään huoneen; ja ryytien tuoksu ja paistinpannujen kolina ja uuninovien loksahdus; sillä uuninovia avattiin ja uuninovia sulettiin ja leivoslevyjä työnnettiin sisään ja leivoslevyjä vedettiin ulos taas. Mutta koulumestarin Tine vispilöi valkoista taikinaa, savivati polvien välissä, sillä tällaisiin leivoksiin tarvittiin voimaa, ja munia oli vispilöitävä tuntimääriä.
— Anna se minulle, sanoi äiti.
Ja hän sai käsiinsä savivadin ja sekoitti taikinaa suurella lusikalla.
— Huh, siitäpä tuleekin kuuma, sanoi hän ja laski lusikan kädestään.
Ja hän rupesi laulamaan, istuessaan hakkuupölkyllä keskellä höyryä posket hohtavina, mieli iloisena.