Palvelija huomasi hänet siellä.
— Ei, ei, en voi tulla sisään, sanoi äiti.
— Päästäkää minut kotiin — päästäkää minut kotiin.
Ja hän itki kuin olisi henki ollut menossa.
— Herra Jumala, kuinka minä ulvoin, sanoi äiti Tinelle.
Kirjeet helmassa hän jatkoi kertomustaan nuoruudestaan ja menneistä päivistä.
— Mutta hauska oli luistella, sanoi hän äkkiä.
Sitten hän juoksi ulos leivoksia katsomaan. Nyt ne varmaan olivat valmiit. Tai piti hänen äkkiä panna laakerinlehtiä sianlihalle.
— Sillä kaikkea täytyy, sanoi hän ja alkoi juosta paikasta toiseen.
Sillä välin piti Tine huolen joka asiasta — —
Ajat lapsuuden — paennut olen luoksenne jälleen kenties siten tuskani lieventyis. Lue kenkään ei kyyneliä, jotk' kernaasti vuodattaisi mun silmäni kuivat. Te lapsuudenpäivät, ah, lapsuudenmuistot, sydäntuskaani lieventäkää.