— Fritz, sanoi hän, ja nosti päätään kuin olisi hän vielä nähnyt ihanan, leimuavan puun:
— Fritz, se oli niin kaunista…
… — Tuossa on vielä yksi.
Muita ei enää ollutkaan. Kaikki kynttilät olivat sytytetyt kimmeltävän hopean keskellä. Äiti seisoi äänettömänä säteilevän kuusen vieressä.
— Tämä on kolmastoista joulu, jolloin sytytämme kynttilät täällä, sanoi hän, ja ääni kaikui äkkiä väsähtäneenä.
— Mutta pöydät, Tine, sanoi hän ja äänensävy muuttui, hänen luodessaan nopean katseen valkoisten pöytäliinojen yli:
Hän seisoi miettiväisenä isäntärengin pöydän ääressä. Isäntärenki ei ole saanut kylliksi lahjoja.
— Mutta Tine, mitä voisimmekaan keksiä isäntärengille?
Äkkiä käänsi hän päänsä:
— Tine, sanoi hän juosten Fritzin huoneeseen. Me varastamme kymmenen sikaria.