— Äiti, laula vielä.
Niin varovasti aukaistiin ovi. Isän huoneen ovi.
Täynnä Petterin lauluja veen oli syli, pien' Helle astunut siit' oli yli. Ja ankkurins' urho nosti, sai tuulen myötäisen, pois purjehti Tanskanmaasta, pois luota neitosten. Sanat sorjat useasti luo riemun, tutuks tuskien vie mun sanat sorjat.
Äänettömyys vallitsee. Varjona näkyy äiti, hentona ja suorana. Kun varjo vaikenee, kuuluu suuren seinäkellon naksutus.
Sanat sorjat useasti luo riemun, sanat sorjat tutuks tuskien vie mun, sanat sorjat.
Ulkona nostetaan hiljaa oven säppeä. Palvelustytöt tahtovat kuunnella. Keskellä pöytää palaa kynttilä messinkisessä jalustassa. Sen ympärillä istuvat tytöt kuunnellen, kun "rouva laulaa".
Isäntärenki hiipii sisään. Puukengät on hän varovasti asettanut ulkopuolelle ovea ja nojautuu vesisaavin vieressä olevaan pielukseen.
— Lapset.
— Niin, äiti.
— Laulakaa tekin.