Hän saattoi Tineä kirkkomaalle, muttei kauemmaksi. Sillä hän pelkäsi kummituksia. Niihin hän uskoi täydellä todella, ja varmaa oli, että kotona sinisessä huoneessa kummitteli.
Hän vahvisti puheensa nyökäyttämällä päätään.
— Sen tietää Fritzkin, sanoi hän.
Mutta sinisen huoneen kummitus oli valkoinen nainen, ja jos hän näyttäytyi, oli jonkun kuolema lähellä.
Äiti oli nähnyt hänet vain kerran, ja silloin kuoli vanha postimestari.
Muuten hän tiesi monta kummitusjuttua ja kertoi ne hämärissä lasten väristessä kauhusta.
Mieluimmin hän kertoi Aaholmin kummitusjutun, sillä sen hän tiesi todeksi, koska se oli tapahtunut eräälle hänen tädeistään.
Aaholmissa on aina kummitellut, mutta tämä kertomus on tosi, sanoi äiti, sillä Olivian istuessa kampaamassa tukkaansa ennen tanssiaisiin lähtöä, näki hän äkkiä naisen tulevan ulos seinästä — ilmielävänä — kuvastimessa näkyi kaikki… Puettuna harmaaseen silkkipukuun, suuri ruusukimppu kädessä, pysähtyi hän Olivian tuolin taakse.
— Mutta Olivia hypähti pystyyn, syöksyi ulos käytävään ja huusi huutamistaan.
Mutta hyvä oli, ettei nainen saanut kiinni hänen kädestään. Sillä sellaista oli tapahtunut eräälle seuranaiselle … Tämä juoksi käytävään, ylös portaita, kreivittären luo ja huusi: seinästä tuli nainen, suoraan minun luokseni, otti minua kädestä — ja pyöritti…