— Ja samassa hetkessä tuli seuranainen hulluksi.
Siihen ei kukaan enää mitään mahtanut, hän oli hullu.
Näin kertoi äiti.
Mutta hän kertoi vielä, että viimein oli Aaholmin kreivi kaivattanut muuria, ja salaisesta komerosta oli löytynyt luuranko.
— Hänet oli tietysti murhattu, sanoi äiti.
Kummitusjuttujen saattoi lopulta olla miten oli. Mutta enteet, niitä ei voinut epäillä. Ja koirat ja pöllöt tiesivät enemmän kuin ihmiset.
— Kirkontornin pöllötkin huusivat vain, kun joku seurakuntalaisista oli kuoleva.
— Sen tietää koulumestarin väki, sanoi äiti ja nyökäytti päätään.
Talvi-iltapäivinä kulki äiti lasten kanssa kylässä. Kaikki lapset lörpöttelivät äidin ympärillä, heidän kulkiessaan puistokäytävää pitkin, niinkuin linnun poikaparvi.
Puistokäytävän toisessa päässä asui pitäjänvouti.