Vaatekäärö oli pitäjänvoudin vaimo. Hänen poikansa oli kuollut tapaturmalaukauksesta.
Äiti polvistui hänen viereensä ja koetti päästä häntä lähemmäksi — vaippojen läpi, voidakseen häntä lohduttaa.
Mutta vaatekäärö itki vain itkemistään ja sanoi:
— Tahtoisin pastorin puheille.
— Niin, niin, rouva Hansen, niin, niin, rouva Hansen…
— Tahtoisin pastorin puheille.
Ja vaatekäärö kulki lattian poikki pastorin puheille, valittaen niin hiljaa ja raskaasti kuin se, joka ei enää elä.
— Sitä itkua, sanoi äiti, sitä itkua, — kunpa vain olisi saanut kaikki vaipat hänen yltään.
Niinkuin se olisi saattanut häntä surua lähemmäksi.
… Äiti ja vanhin poika lähtivät katsomaan pitäjänvoudin poikaa.