— Ja sääret, joista eivät saaneet silmiään irti.
Mutta nyt hän lepäsi äänettömänä.
Kasvot olivat kuin ilmeettömät, niissä ei ollut muuta kuin kylmyyttä.
Pitäjänvouti mutisi raamatunlauseita, jotka muisti rippikouluajaltaan.
Äiti katseli kauan kuolleen kasvoja. Sitten hän itse peitti ne. Liina kohosi suoran, korkean nenän päällä.
Pitäjänvoudin vaimo ei ollut sisällä. Sukkasillaan hän liikuskeli keittiössä.
Äidin ja pojan tullessa etummaiseen huoneeseen oli pöytä katettu. Se oli täynnä ruokia.
Vaimo kulki tarjoilemassa. Ovet olivat auki äänettömään ruumishuoneeseen.
Pitäjänvouti söi hartaasti. Palan palalta. Hän tarvitsi paljon ruokaa näinä murheen aikoina. Ei puhuttu sanaakaan.
Poika sai mustaa viinimarjarommia ja tyhjensi lasinsa — äidin huomaamatta — niin että päätä alkoi huimata.